Leikkikehä on suljettu

Pallomeri on purettu. Leikkikehä suljettu. Lelut pois kerätty. Sinne ne nyt sitten lähtivät loputkin suureen maailmaan, ja aloittivat oman seikkailunsa. Perjantaina lähtivät Antsa ja Bertta, ja eilen sitten viimeisimpänä Vesku. Mun murrikkapoika, joka oli kyllä yksi suosikeistani. Oli yhden päivän yksin, mutta eipä se sitä ihmetyttänyt juurikaan. Ajattelin, että miten siinä käy, kun olivat Bertan kanssa semmoinen tutkapari. Lällyttelin sitä sitten senkin edestä :D

Aivan mahtaviin koteihin kaikki pääsivät, monella koirakaveri tai kaksi, kissakavereita ja ihmislapsia leikittämässä. Kimi lähtiessä uhkasi ihmisiä, että jos ei päivityksiä ja kuvia tule, hän muuttaa viikoksi kaikille asumaan. Jottas tiiätte nekin, keiden hakureissun aikana hän ei paikalla ollut :D

Jaskasta tuli Milo, asuu Valkeakoskella schapeuroksen kaverina. Vanhempi ottanut uuden tulokkaan loistavasti vastaan, ovat ihan kavereita olleet ekasta päivästä lähtien. Kissatkin kuulemma ihan ok. Onneksi Sanna on myös innokas kuvaaja, saan nähdä miten kaunis Milo kasvaa <3






Hymypyllystä tuli Reino, stadin kundi, kaverina Tarmo-russeli. Ja pallomeri pitää olla tietty, Reiska on pallohullu <3 Pojat viettävät siellä seesteistä elämää keskenään...öö vai miten se oli? Jos nyt vähän toisen kulkusia pitää maistella, niin eihän siitä nyt pidä itteensä ottaa, vai? Hienosti tulevat nämäkin urokset keskenään toimeen, mahtavan leikkivideonkin niistä näin. En sitä tähän osaa/pysty liittämään.





normi schapeilme, ala tekemään jotain mun kanssa!!!!
Esasta tuli Eppu, asuu Kellokoskella. Epulla ei omassa kodissa karvakavereita olekaan, mutta jo on löytynyt 14-viikkoinen shelttineito kaveriksi, hienoa! Eppu on kova siivomaan kuulemma ja puuhat pitäisi aloittaa jo klo 4.30 aamusta. Siinähän sitä ehtii siivota talon moneen otteeseen päivän mittaan ;)






Antsasta tuli Hippo, ja muutti Riihimäelle. Antsallakaan ei karvakavereita kotona ole, mutta perheen 3 lasta, sekä siskon westie pitää huolen leikittämisestä :) Antsa muutti vasta toissapäivänä, hienosti on yhteiselo lähtenyt sielläkin käyntiin. Hippo oli Kimin suosikki, tähän perheeseen Kimi sitten ainakin muuttaa, jos kuvia ei tule. Ilmankos niitä on kivasti tullutkin ;)


molemmat juoksentelevat yhtä innoissaan <3


Vesku lähti vasta eilen iltapäivällä Hyvinkäälle, hyvin on sielläkin ottaneet tulokkaan aiemmat koirat vastaan. Sielläkin russeleita, toinen uros ja toinen narttu, joka on vasta vuoden ikäinen. Saa hyvän leikkikaverin Veskusta, vanhempi uros ei kuulemma kovin innostu Hertan leikkiinkutsuista :) Kuvia ei ole ymmärrettävistä syistä vielä ehtinyt suuremmin laitella, uusi nimikin vielä mietinnässä. Nuo kasvit kyllä kehotin nostamaan korkeammalle, on basilikat muuten paremmissa suissa :D Kuvassa myös Hertta-tyttönen. Edit. Veskusta tuli Sulo suloinen, ja lisätty pari ulkoilukuvaa :)


Ja sitten ne tyttöset, Fiollahan muutti Marikan, sekä kolmen muun schapen luo Kotkaan, ja siellä on ehditty puuhastelemaan jo jos mitä kaikkea. Käyty auton öljynvaihdossa, kentällä, agilityhallilla ja yhteislenkillä muutamaankin kertaan. Marika otti tuon sosiaalistamishomman ihan tosissaan :D Hieno juttu! Autoilu ja häkissä suljettuna olo on kuulemma ihan paskaa suorastaan, siihen reagoidaan kiljumalla täysiä. Eiköhän se siitä ;) Reipas pikkulikka on kyllä, ei isot setteritkään pelottaneet.


mummo Iksu ei ihan vielä tykkäis, että samalla pedillä ollaan




Viimeisimpänä sitten ex-Bertta, eli Engla. joka kuulemma tarkoittaa enkeliä ruotsiksi. Ehkä enempi Hell´s Angel :D No joo, ihan kiltti tyttöhän se. Kröhöm. Talossa siis hupaisasti myös ennestään Bertta, sekarotuinen tyttökoira. Ymmärrettävästi nimi meni vaihtoon :) Sisäsiisteyskoulutus aloitettu välittömästi, siellä on jaettu vuorot kenen vuoro kytätä milloin on hätä. Aika mahtava tapa :D Talossa on myös kaksi kissaa, ja sitä piti ensin vähän murista kuulemma. 5 min päästä, oltiin jo ihan ok. Paremmin oli kotiintulo mennyt kuin Reija uskalsi toivoakaan, ihan mahtavaa!


Engla taas veteli sikeitä automatkan, se nukkui kyllä aina niin sikeästi, että piti välillä käydä tökkimässä että onko se elossa :D
kovasti oli tyttöä kotona odoteltu <3
mitä, eikö tässä baarissa olekaan maitoa???
Että ei voi kyllä olla surullinen olo, ihan mahtavia koteja ja kavereita pentuset saivat. Haikea tunne kylläkin, en voi kieltää. Varsinkin kun purin takapihan aitauksen pois. Iloa taasen tuotti moppisangon omalle paikalleen laittaminen, enää sitä ei tartte pitää heti käsillä. Lupasin myös, että ainakaan viikkoon en kyllä moppaa yhtään lattiaa :D Matot käyn pesemässä, saan ihanan mäntysuovan tuoksun taloon. Muutama matto saa kyllä paikkansa Kolavalta. (läheinen kaatopaikka) Villähde kiittää ja kuittaa, talo hiljenee hetkeksi. <3

Kommentit