Jeculle TK2!


On ollut jotenkin pitkä tuo avoluokan tie, käytiin jo helmikuussa se toinen ykkönen "tienaamassa", ja sen jälkeen käyty kolmet epikset avossa. Samalla vaan treenattiin ja viilattiin niitä liikkeitä, sitten se SM-koe, joka nyt jäi pari pistettä vajaaksi. Sain koepaikan 11.6. jo, mutta sen tötteröhomman takia kokeeseen en tietenkään voinut mennä. Siis niin, Jeccuhan poltti vehkeensä ulkosyrjälle nokkosessa (?) parin sentin pläntin joka sitten sitä hoitaessa, eli nuoltaessa tulehtui. Ja tuo polttaminenhan onnistui toki sen takia, kun tein sille alustan siistimisen, kun sille oli tulossa narttu astutukseen ja erkkarikin tulossa ja pitihän sitä olla vuoden suurimmassa tokokokeessakin siisti. Ihan niinkuin senkin olis joku nähnyt....Joten onnettomien sattumien vuoksi, tötterö päässä pari viikkoa ja treenit suurinpiirtein nolla yhteensä kolme viikkoa. Taisi olla torstaina kun päätin, että nyt se tötterö saa jo olla. Ja silloin torstaina käytiin treenimässä liikkeet kertaalleen läpi.  Tekikin kaikkea outoa, ennakoi luoksarin stopin, meni kapulaa palauttaessa maahan ja semmosia. Joten ihan hirveen luottavaisena sitä ei nyt osannut ennen koetta olla.

Lähdettiin kumminkin kokeilemaan, näitä koepaikkoja kun ei tosiaan helposti irtoa. Koe oli Tuusulassa, springerspanieleiden rotumestaruuskoe. Matkalla tuli vettä niin hemmetisti, että motarillakaan ei uskaltanut ajaa kuin kahdeksaakymppiä, ihan suosiolla joka ikinen kuski. Mietin että no joo, kyllähän me sadetta kestetään, mutta kyllä tää nyt jo on liikaa...Onneksi koepaikalla ei satanut, vaikka uhkaavia pilviä olikin. Sitten alkoi jo aurinkokin paahtamaan, niin että tarkeni pelkällä t-paidalla jo lopulta. Ei oo sitäkään ihmettä montaa kertaa tänä kesänä näkynyt :D Avoluokan koirakoita peräti 11, ja me oltiin suoritusvuorossa kuudentena. Ekaan paikkamakuuporukkaan vikaksi.

Paikkis meni tosi nätisti, maahan hyvin, nousi ihanan täpäkästi viereen. Laisi kommentoi että hyvän näköinen ryhmä, valppaana oli porukka ollut. Tästä 10.

Ennen yksilöitä se käy siihen-käsky pariksi minuutiksi, siitä viereen ja kehään suoraan. Tää kyllä toimii meille ihan loistavasti! 

Liikkeet oli sekoitetussa järjestyksessä, aloitettiin sillä ällöhypyllä. Hyppää ihan pöntösti taaskin, ei onneksi kolauta mihinkään suuntaan joten tästä 10.

Seuraavana liikkeestä maahan, ihan pakko oli pikkasen vilkasta menikö, koska tämähän oli alkuun kompastuskivi. No siellähän se pötkötti. Kymppi.

Tässä kohtaa se rapsuttaa ekaa kertaa, mietin että olisko se siitä hiton tötteröstä johtuvaa? Pääsi vihdoin siitä eroon, ja tekee vaan mieli rapsutella. Punkkia en ainakaan löytänyt, edellisenä iltana pari niitä päästä irrotin. Liemen vaikutus loppunut näköjään. Liikkuri kysyy vielä että otatko siltä pannan pois, ettei häiritse? Minä fiksuna vastasin että no ei kai se haittaa. No eipähän se...juu-u.

Seuruussa Jeccu pärskii juoksuunlähtiessä pari kertaa, huvittavan näköinen kun kovasti vielä yrittää seuratakin samalla. Cassuhan tekee tuota silloin, kun oikeesti alkaa keskittymään. Mistälie sitten johtuu. Nauratti tuo vasuriin käännös, ei ainakaan väistä, ja on tiivistä, kun piti vähän potkia pois tieltä että pystyy kääntymään :D  Seuruu 8. Itte kyllä tykkäsin vähän enempikin.

Nouto, iloinen ja vauhdikas. 9. Tässä Laisi ei tykkää, kun se käy tuolla takana kääntymässä, pitäis tulla suoraan viereen. Sanoi edellisessä kokeessa, nyt ei siitä maininnut mitään. Mutta siitä piste pois.

Sitten meinaa taas iskeä rapsutus, olis pitänyt antaa sen tässä kohtaa rapsuttaa kun oli liikkeiden välistä kysymys. Ja liikkurikin jossain viemässä kapulaa pois.

Luoksari, sehän on melko hyvä! Ehkä paras ikinä, tuo kuvakulma vähän valehtelee, laskin tuosta videosta että ottaa 6 laukka-askelta ennen stoppia, ja 6 sen jälkeen joten kyllähän se melkolailla keskellä pysähtyy. Ottaa toki käskyn jälkeen pari askelta, mutta tää on se nopeitten koirien toleranssi ;) Joten 9,5! Ihanasti pomppaa viereen :D

Liikkeestä seis, vähän seuruussa meinaa pompsottaa muttei pahasti. Pysähtyy heti, ja on kyllä kuin puujumala paikallaan loppuliikkeen ajan. Joten 10.

Enää kaket jäljellä, ja näähän sillä on kanssa aina olleet hyvät. Juu hienosti nous ekalla, meni täpäkästi maahan, nous samallailla tokalla-ja alkoi rapsuttaa korvaa. Seuraava käsky maa-rapsutti korvan loppuun, ja meni maahan. Mietin jo siinä, että mitä hittoa, pitääkö antaa toinen käsky, vai ootanko, ja mitähän tommonen rapsuttaminen oikeen vie pisteitä, nollaako se liikeen? Ja on tietenkin vähän mutkalla maassa, nousee kyllä istumaan pa:han. Olin melko varma että ei se siitä voi nousta viereen, mutta voi se :D Saatiin 7,5! Tätä yritin kehän reunalta kysellä, että mitä saatiin, mutta kukaan ei ollut kattonut pisteitä, kun vaan sitä rapsutusta. Videokameraltakin yritin tihrustaa, muttei siitä kyllä selvää oikeen saanut. Toisaalta yksi kisaaja sai kasin, vaikka antoi molempiin istumaannousuihin kaksi käskyä, joten....tiesin että kaikki muut liikkeet meni omasta mielestä tosi hyvin, joten ei kun lenkille ja oottelemaan että ne loput 5 koirakkoa menee.

Siinä oman kehän lopussa Laisi sanoi ettei tässä nyt oikeen oo mitään huomautettavaa, (piti nimittäin aika pitkiäkin puheita joillekin), näkee että koira tekee tosi mielellään töitä, ja jatkoi vielä sen rapsutuksenkin jälkeen työt loppuun. Kiittelin ja poistuin kehästä. Yhteistyöstä 9.

No sitten päästiin palkintojen- ja kisakirjojen jakoon lopulta, ja Laisi aloitti ykkösten saajien loppupäästä. Ensin joku joka sai noin 160 pistettä, sitten pari koiraa jolla oli sataseitkytjotain pistettä, sitten kolmas koira ja mä jo aattelin että ei hitto, eikö me sitten ykköstä saatukaan? Sitten Laisi jo sanoikin, että toiseksi koirakko nro 19 (hei sehän oltiin me!!) ja kehuin hulluna Jeccua. Tuomari sanoi, että toinen ykkönen, mä tuumasin että kyllä se oli jo kolmas. No sitäpä ei oltu merkattu koelappuun, kisakirjaan kyllä. Toivottavasti nyt tulee sitten Koiranettiin, koska Laisi merkkasi sen mun kappaleeseen vaan. No, eiköhän. Joka tapauksessa pisteitä siis mahtavat 184 ja KP! Jeccu onkin saanut peräti 4 KP:tä tähän mennessä, eli hyviä pisteitä on tullut. Ja ilman sitä rapsutusta oltais voitettu, ja saatu hurjat 191,5 pistettä! Kun se olis kuulemma ollut kymppi muuten. No, ihan sama, kelpaa vallan mainiosti tuokin tulos. Nyt päästään niihin voittajan liikkeisiin ihan tosissaan paneutumaan. Jeccu taas ansaitsi perheelle ruokaakin, kaksi Eukanuban säkkiä evästä. Ja lelun ja namipussin. Kivat palkinnot noissa rotumestiksissä muutes yleensä!

Video

Niin joo tosiaan, Jeculla kävi se narttu kylässä, kahteenkin kertaan ja astutus oli onnistunut. Joten elokuun puolessavälissä toivottavasti pentuja Lumikuonolan kenneliin syntyy :) Morsmaikku Kaisu on avoin, hirveen leikkisä ja kiva narttu. Naurettiin Kaisun omistajan kanssa, että ei niistä välttämättä kauheen fiksuja tule, mutta ainakin iloisia lapsia! :D  Mutta tommoset putkiaivourokset on kyllä parhaita, oon huomannut....Kaisun turkkikin on karhein mitä oon tainnut schapeissa nähdä, että toivottavasti helppokarvaisia kakaroitakin olis. Jecullakin on ihan ok karva, mutta sillä on tuota pohjavillaa vähän runsaasti. Ei pahimmasta päästä mitenkään, mutta on kumminkin. Kaisu on noin 44 cm korkea, Jeccu sen 48 eli sopivan kokosia schapeja tiedossa :)







Kommentit