Ojangon tokoepikset 6.5.

Eilen oli Vantaalla Ojangon koirakentillä tokoepikset. Ihan mahtava tilaisuus treenata sm-tokoja varten, siellä oli kaksi vierekkäistä kenttää tokoa ja parilla ympäröivällä kentällä agilityä. Oli kyllä rauhallisempaa kuin olis voinut kuvitella, muiden käskyt tms ei kuuluneet ollenkaan. Tai sitten me oltiin siinä kuplassa niin hyvin ;) Ainoa kohta missä Jeccu vähän vilkaisee viereiselle kentälle, on siinä kun jätän sen odottamaan luoksetulossa. Viereiselle kentälle tulee koira omistajansa kanssa pelaamaan palloa, mutta Jeccu vaan vilkaisee niitä eikä sen enempää huomioi. Sairaan hyvä!

Säätiedotuksessa luvattiin vuoden karmeinta vesisadetta, kotona lähtiessä satoikin mutta onneksi matkalla sade laantui. Perillä ei satanut ollenkaan-kunnes pari koiraa ennen meitä alkoi tihuttamaan, ja se sitten tihuttikin siitä eteenpäin. Päivällä siellä kuulemma oli satanut, joten maa oli märkää ja olihan siellä toki tuulista ja viileetä. Tuli siis myös hyvää huonon kelin treeniä, vaikka kyllä me treenataankin kelissä kuin kelissä. Eikä tuo ilma kyllä näkynyt Jecussa yhtään. Hauska kun ei oikeastaan ollenkaan vielä tiedä tuon koiran "juttuja", niistä pitää nyt ottaa selvää. On keskittynyt niin paljon tuohon Cassuun vielä.

Esim. sitä mietin, että missä kohtaa mä sen kehän laidalle otan, koska sehän alkaa komentamaan jos ei mitään tehdä, enkä koko aikaa viitti jotain väsätä. Viime epiksissä se ainakin oli aivan liian aikaisin (10-15 min ennen, eli kaksi koiraa?), koska sitten kävi jo liian kierroksilla. Nyt kävin hakemassa sen siihen edellisen koiran vuoron alkaessa, ja tehtiin pa:ta muutaman kerran. Kokeilin myös sitä, että miten käy kun laitan sen "käy siihen"-käskyn alle, palkkailen kun odottaa rauhassa ja siitä otan sen sivulle kun lähdetään kehään. Sehän sais olla tässä ihan rennosti, mutta tuijottaa mua kyllä koko aika, mutta mikä tärkeintä, hiljaa ja tarkkaavaisena. Omasta mielestä mentiin kehään vähemmän höyryten kuin viimeksi, joten tästä tuli ainakin ehdoton tapa kokeeseen! Ei sen tartte olla siinä kuin pari minsaa, mutta auttaa keskittymään ja tajuaa että nyt lähdetään hommiin. Sairaan hyvä nro 2!

Olen ottanut tavaksi tuon ilman hihnaa kehäänmenon, paitsi paikkikseen kai on pakko vielä mennä, en ole varma? Siinä kyllä hihnaa olen vielä pitänyt.

Liikkeet:

-paikkamakuu 9, kaksi ryhmää, oltiin tokassa, ja suoritusvuorossa vikana. Meni tosi vinoon alas, jäi katselemaan viereistä ihanaa australianpaimenkoira-narttua. Maahan hitaahkosti just siksi, paikallaolo todella hyvä ja ylös nopsasti ja tarkasti.

-seuruu, siinähän se niin mukavasti joustavalla askelella seuraa vieressä, ihana huiskuhäntä. Olen tähän tosi tyytyväinen, ei edistä, selvästi tekee mieli vähän enempi pompsahtaa mutta malttaa mielensä. Vasurin käännökset voisi olla mageempia, mutta muuten en kyllä tuosta valittamista keksi. (no joku ubertarkka varmaan löytää, mutta so what) Ei edistä, sopivan tiivistä, ja kontakti pysyy koko ajan. <3 Muistan jopa ottaa tuon täyskäännöksen jälkeen suoristavan askelen ennen kuin pysähdyn, jonka Tuuli treeneissä neuvoi. Kiitos Tuulille! ;) 9,5

-liikkeestä maahan, nopea ja hyvä, pompsottaa tässä vähän liikaa. Ylösnousu tosi nopea ja tarkka. 9,5

-luoksari, tässä vilkaisee viereisen kentän leikkivää koiraa. Ei kiinnosta. Jesh. Odotan tarkoituksella hetken ennen kutsua, liikkurin käskyn jälkeen, ettei ala ennakoimaan. Alkaa kyllä pysähtymään heti käskyn jälkeen, kun videolta katsoo, mutta ei tee sitä seinään-pysähdys-stoppia minkä haluaisin. Joten valuu, ja tästä 7. Marko kokeen jälkeen sanoi, että se kyllä pysähtyy hyvin, mutta se reagointi pitäis saada nopeammaksi. Totta. Muuten tämä on iloinen ja nopea, pa:kin hyvä. Kun se fyysisesti oikeasti siihen kykenisi, niin haluaisin tähän semmosen tosi mageen stopin. No treeniä treeniä....

-liikkeestä seis, tässä alkaa taas into nousemaan niin, että pompsii jo tosi paljon, mutta pysähdys on tosi hyvä! Ja tässä nähdään miten Jeccukin on nopea oppimaan, treenasin kehän laidalla nopeaa pysähdystä, ja kun menin viereen niin ennakoi istumisen. Sanoin että oho, joten nyt sitten meni maahan kerta se oli väärin....siksi 7. Oma moka. Ei ikinä kehän laidalla tommosia treenejä!

- nouto, Jecun lemppariliike :D Ei kyllä ota katsekontaktia ennen kuin annan käskyn (yleensä olen sen vaatinut), mutta kun ei lähde ilman lupaa niin annan komennon. Nosto on taas todella ripeä ja palautus vauhdikas. Niinkin vauhdikas että sen loppupa on melkeen aina vino. Argh. No, mieluummin se kuin innoton nouto ;) 9.

- kaket, nää on kyllä hienot. Alas menee vähän vinoon. Vaihdot nopeat ja vika alasmeno tosi ihana. Ylös noustessa jää vähän kenottamaan kun hakee katsekontaktia mutta 10.

- hyppy on semmonen kun on ollutkin, 9,5.

- kokonaisvaikutus 10. Mä kyllä niin tykkään noista liikeiden väleistäkin, ei se ees kattele muualle kuin vaan mua, odottaen että mitä seuraavaks? Eilinen tuomari sanoi että on se ihana kun häntä heiluu koko ajan, jos ei pomppis niin paljon niin sais heittämällä kymppiä kaikista liikkeistä.

Yhteensä siis 177, sijoitus jopa 1./9.! Palkinnot tuommoisiin epiksiin ihan mielettömät, ei oikeissakaan kisoissa tommosia kovin usein ole saanut. Eli Nutrolinin puolen litran purkki sporttiöljyä, on nimittäin neljänkympin arvonen jo tuo, lisäksi oli lelu ja nameja vielä! Kannatti siis ajella vesisateessa treenailemaan, senkin puolesta. Saatiin taas sitä arvokasta kokemusta tulevia koitoksia varten, pitää ehdottomasti käyttää tämmöiset hyväkseen jos huomaa että tarjolla epiksiä tässäkin lajissa on. Kiitos järjestäjille!






Kommentit