Jujun Juupelit, ja miten ekasta viikosta selvittiin

 Noniin, sitä on kovasti aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Olen tykännyt aina kirjoitella blogia, mutta lupauduin tiiminvetäjäksi töissä, ja meillä on ollut aika hurja kiire duunissa, joten ei ole yksinkertaisesti ehtinyt oikein mitään muuta kuin just normimeiningit töiden lisäksi. Jospa nyt edes tämän pentueen ajan ehtisi kirjoittelemaan taas. 

Asiaan! Eli Jujun juoksut alkoivat 20.5. progessa käytiin 28.5. joka näytti 2,5 ng/ml. Eli ei vielä aika, odoteltiin pari päivää, 31.5. ja 1.6. onnistuneet astutukset. Mutte oli todellinen herrasmies, ensin "tanssittiin" ja sitten vasta asiaan. Käytiin siitä viikko herpesrokotuksella, paino 16.3 kg. Ei siinä paljoa ylimääräistä ollut, käytiin rokotuksilla ennen astutusta, ja ell kehui kuntoa ja lihasmassaa. No mitäpä mun agilitykoira <3

Ultrassa käytiin taas Meikulla, maalaiseläinlääkärillä Metsäpirtillä. Hän otti ultran ja pyyhkäisi kerran toisesta sarvesta ja kerran toisesta, kerran vielä keskeltä ja näin itsekin että on kuin kerrostalossa yksiöitä siellä. Meikku tuumasi, että: kahdeksan näkyy mutta näitä on enemmän. Ajattelin mielessäni että ei helvetti, ja sanoin sen kyllä ääneenkin. Meikkua vaan nauratti, että onneksi olkoon!

Mitathan sillä alkuun kasvoivat paljonkin, sitten ne yhtäkkiä "jämähtivät" eli vrk 49 jälkeen eivät paljoakaan enää kasvaneet. Ei ollut sellainen pallero kuin esim. Jippo, jolla oli 8 pentua. Toki Jippo aavistuksen pienempi ja vähän eri mallinenkin. Mutta oli Jujulla kumminkin kokoa normiin verrattuna.

Tässä välissä onnistuin sairastumaan koronaan, ja luojan lykky että ennen pentujen syntymää! Olin hetkittäin ihan kuollut, ja se tuleva eka viikko olisi jäänyt minulta hoitamatta....

Vrk 55 käytiin röntgenissä, ensin puntarissa kuten aina ja paino oli noussut vain 2 kiloa ja oli 18,4 kg. (vrt esim. Engla, jolla paino nousi kuudesta pennusta peräti 5 kiloa. Toki Jujun lähtökunto ihan eri.) Mutta ei Jipollakaan ekassa tiineydessä noussut paino kuin 3 kiloa. Tietty otettiin se toinen herpesrokotuskin samalla. 

Tässä kohtaa ajattelin, kun odoteltiin vuoroamme että no nyt oli kyllä Meikku väärässä. (Eikä hän koskaan ole ollut, mitä tiedän). Ell Satu Merikari otti kuvat ja Suvin kanssa tulivat sitten huoneeseen niitä tulkitsemaan. Hän sitten tuumasi, että joo siellä on 10 pentua! Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, että ei sinne helvetti MAHDU kymmentä pentua! Mitä!?! Satulla ja Suvilla meni hetki mun vakuutteluun, että on siellä. Ja sitten niitä laskettiin ja minä olin ihan kauhuissani. Tuo kuvan musta pallo on Jujun vatsalaukku, eli se oli kutistunut tuon kokoiseksi! Eikä todellakaan ole kakkaa suolessa, kun ne on puristuneet tuonne vasten selkärankaa tilan puutteessa. Eipä ihme ettei ruoka oikein maistunut, kun ei sinne mahaan mitään mahtunut. Satu vielä perään sanoi, että ei mene viikonloppuun asti tämä synnytys, niitä on niin monta. (oltiin maanantaina siis röntgenissä)


 

Sitten sain ohjeita, että syötä Nutriplussaa, Recovery ruokaa, lisäkalkkia vaikkei sitä yleensä suositella, mutta kun on noin monta pentua. Kysyin siinä, että voiko jo samantien tilata leikkuuajan hitto. No ei nyt kumminkaan sitä sentään varattu. Pentujen kunnosta ei voinut oikein sanoa mitään, kun ei selkärankoja näy kaikilta. Mitä nyt näkyi, niin kallot kumminkin normikokoisia ja kehittyneitä. Järkyttyneenä lähdin kotiin recovery-ruokaa kassissa.

Siitä sitten odottelemaan että mikä päivä ne oikein sitten syntyvät, odottelin jo torstaina kun lämmöt laskivat 36.8 klo 15. Jipolla ja Englalla on alkanut synnärit samana päivänä kun lämmöt laskevat. Noh, Juju tuumaili että ei tässä kiire ole, ja minä mietin että ihan hyvä että vielä kasvavat, kun joka päivä kehittyvät lisää ja eloonjäämismahdollisuudet lisääntyvät. Toki pennut voisivat syntyä jo vrk 55 mutta kovasti toivoin ettei nyt ihan sentään alkuviikosta. Vrk 58 pennut liikkuivat kovasti, ja joku alien pyrki kyljestäkin ulos. Sen verran hoikka likka, että kaikki tuntui ihan erilailla. Perjantaina klo 14 alkoivat lämmöt nousta, olivat 37.5 siinä kohtaa. Vuorokausia 59 silloin mittarissa. Kohtuurauhallinen se kuitenkin vielä oli, joten ajattelin että saattaa mennä lauantaille. Ei kovin nimittäin hötkyillyt, ei pedannut eikä mitään.

Synnytys

Klo 20.30 huomasin että peppu on märkä, ja limatulppa oli tullut. No sehän tarkoitti sitä, että enää ei mene kauaa. Mikähän muuten näissä mun nartuissa on, että pitää synnyttää yöllä? Ja viikonloppuna? En tajua. Suvi oli taas lupautunut synnäriavuksi (varmasti tarpeen kun oli tuo määrä pentujakin) ja tällä kertaa hän pääsi Even kyydissä meille. Varustauduttiin energiajuomilla ja arvattiin että yöhän tässä taas menee.

Näkyvästi alkoi supistelemaan klo 22.50 ja ensimmäinen pentu syntyi klo 22.59. Sieltä tuli manttelityttönen, painoa 158 grammaa. Mulla ei koskaan ole ollut näin pienikokoisia pentuja, tähän mennessä pienin syntyessä 230 grammaa. Mutta tiesin että suurissa pentueissa ei painot nousekaan kovin, ja eihän tuo iso ole emäkään. Tiitterä kuin mikä, että siinä mielessä ei hätää.

Seuraava pentu syntyi 23.13 eli vajaassa vartissa, tämä tyttö myös manttelikuviolla mutta hurjan pieni. Tämän eloonjäämismahdollisuudet alusta asti pienet, paino vain 89 grammaa. Olen kuullut että noin satagrammaisiakin schapen pentuja on selvinnyt, mutta ei uskaltanut paljoa toivoa tämän kohdalla.

Sitä seuraava klo 23:18, toinen pikkuinen manttelinarttu 120 grammaa mutta näytti ihan tiitterältä kyllä. 

Tässä kohtaa mietittiin että näinkö ne kaikki on narttuja ja manttelikuviolla :D

Noh, seuraavaksi syntyi kuitenkin ensimmäinen uros klo 23:44, 184 grammaa. Sentään vähän eri kuviollakin. Jei! Kimi jo aiemmin sanoi, että ensimmäinen pentu on sitten Masa, kun jotain hänelle ennen pentujen syntymää selitin ja yritin sanoa maha, josta tuli sitten sekavassa päässäni masa. Joten: Mattihan se.

Sitten menikin hetki, eli vähän reilu puoli tuntia väliä kun ekassa tunnissa tuli nuo neljä. Klo 00:23 syntyi pallopylly narttu 163 grammaa.

Taas pian perässä 00:45 narttu, joka melkein lensi pentulaatikon laitaan kun purskahti ulos vikalla työnnöllä. Vahvat työnnöt kyllä meidän Jujulla! Manttelikuvioinen tämäkin, painoa 148 grammaa.

Sitten taas taukoa, odoteltiin että olisipa kiva saada uroksia, kun niitä "vähintään" 3 olisi tilauksessa ja 6 jo syntynyt ja vain yksi uros.

Klo 1:27 syntyi taasen narttu, sydänpylly 155 grammaa. 

Nyt olikin pitkä kahden tunnin tauko, mutta kyllä kovan urakan olikin Juju jo tehnyt ja 7 syntynyt. Juju lepäsi ja hoiti ja imetti tulokkaita. Hienosti kyllä hoitikin heti alusta, ei ihmetellyt että mitä otuksia nämä oikein ovat, puri napanuorat ja siivosi jälkensä niin, että ei nähty kuin yhdet jälkeiset. (joka sitten tarinan myöhemmin jatkuessa on aika merkittävä asia) Käytiin pissilläkin tässä välissä ja vähän käveltiin, että auttaa viimeisiä liikkumaan kohdussa. Nestettä synnytyksessä ei tullut paljoakaan, joten senkään takia paino ei ollut noussut hirveästi.

Eli klo 3:34 jatkui synnytys ja saatiin maailmaan, kuinkas muutenkaan, manttelinarttu jolla sentään merkkinä raita pitkin selkää. Paino 163 grammaa.

Sitten taas levättiin ja otettiin loppurutistus klo 5:44 kun maailmaan syntyi toinen uros! (hassua miten näitä toivottiin Suvin kanssa, kun yleensä kaikki melkein narttuja toivoisivat). Poika painoi 169 grammaa ja tekonimeksi sai Teppo. 

Heti perään klo 6:01 syntyi viimeinen villahousu, iso vaalea uros ja isoin pentu 198 grammaa, joka tietenkin sai heti nimekseen Iso D. 

Joten kaikki pennut ulkona, ei tarvittu sitä leikkuuaikaa ja oli kyllä Suvista taas niin paljon kullanarvoista apua. Halattiin iloissaan ja hän lähti sukulaisiin jossa piti olla klo 9. Jipii :D

Syntymäpäiväksi merkitään 30.7. kun suurin osa niistä silloin syntyi.

Kaikki 10, suurinpiirtein keskikohdalla minityttö <3

 Pennut keveydestään huolimatta pirteitä ja söivät heti, jopa se pieninkin. Juju onkin varustautunut pentujen syöttöön, sillä on peräti 11 nisää! Luulin että sillä on vaan tuommoinen ylimääräinen ihan toisen vieressä, mutta ihan maitoa siitäkin tulee. Itseasiassa nisiä on 12, mutta tuosta toisesta pienestä nisästä ei taida maitoa tulla.

Tästä tulee nyt ihan jäätävän pitkä postaus, mutta kirjoitanpa nyt kaikki ekan viikon tapahtumat kun kerrankin on aikaa.

Ensin näytti siltä, että kaikki ok, lämmöt olivat synnytyksen jälkeen 39,1 mikä nyt on normaalia kun maidontuotanto alkaa kunnolla. Tietenkin jälkipoltot vaivasivat Jujua, yritin sitä ruokkia ja juottaa mutta olipa paha olla tietenkin. Babydog milk oli taas ainoa, mitä heti sai alas ja tätä olen juottanut kaikille nartuille synnytyksen jälkeen. Pennuille sitä ei ole koskaan tarvittu, mutta hiton hyvä apu saada energiaa ja nestettä nartulle. Ja sitä Nutriplussaa. Jotta sitä maitoakin pennuille tulee, koska jos narttu kuivuu niin eihän sitä maitoakaan tule.

Kahden päivän päästä eli maanantaina 1.8. oli selvää ettei se ihan pienin tule selviämään, ja menehtyikin sitten. Jujukin sitä yritti hoitaa, mutta kylmähän se oli eikä mitään ollut tehtävissä. Se pikkuinen pääsi nukkumaan ruusupuskan alle Englan pentujen viereen <3 Sen pienimmän itku varmasti stressasi Jujuakin, kun yrittää hoitaa eikä millään auta. Seuraavana päivänä sitten jo se toisiksi pieninkin voi huonosti, olin yrittänyt sitä lisäruokkia, siirrellä parhaalle nisälle ja vähän auttaa että alkaisi imemään.  Ei auttanut tämänkään kohdalla, vaan senkin elämänlanka katkesi ennen aikojaan. Tosin joku vikahan näissä pienissä on, että varmasti loppujen lopuksi parempi näin, vaikka ihan kamalaa se on. Huutoitkun kera lopen väsyneenä hautasin tämänkin pennun ruusupuskan alle. Naapurit varmaan ajattelivat että mitä hittoa siellä tapahtuu. Aivan sama. Karmeaahan tässä on se, että sitten Juju alkoi etsimään niitä pentuja, kodinhoitohuoneen lattialla odotti läjä pestävää joissa tietenkin kaikkien pentujen haju vielä oli. Ja kun menin lähelle lootaa, siirsi pään ja yläkropan pentujen päälle, että enää et vie yhtään. Ja taas itkettiin sen surua ja huolta.

Olin siis "nukkunut" pentujen syntymästä alkaen petauspatjalla pentuhuoneessa, ja koko kroppakin huusi jo armoa. Tunnin välein roudasin Jujulle nestettä ja ruokaa vaihtoehtoina, neste kelpasi onneksi. Se vaan läähätti jälkipolttoja, niitä petaamalla yritti poistaa mutta onneksi pentujaan hoiti hienosti koko ajan. Piti vaan varjella, ettei petaa niitä mihinkään kasaan.

2.8. tiistaina Jujun lämmöt olivat aamulla jo 38.8 eli olin iloissani, että nyt lähdetään toipumaan. Käytiin peräti aamulla (8? aikaan) jo ihan pikku lenkki, kun suostui pentulootasta poiskin lähtemään. Sitten yhtäkkiä n. klo 11.30 Juju alkoi käyttäytymään oudosti, yritti piiloutua sängyn alle, ja lopulta oksensi ison läjän. Mitälie, kun ei se syönytkään paljoa. Lämmöt nousivat yhtäkkiä huimasti aamun lukemista 40.1:n ja puhelin käteen ja hädissään soittamaan eläinlääkärille. Soitin ensin Meikulle, koska se tuossa lähin on. Hän vastasikin heti, ja sanoi että: Nyt on kiire. Ja kun hän sanoo niin, sitten on oikeasti kiire, kun hän ei kovin hössöttäjätyyppiä ole. Hän ei ollut maisemissa, ja käski ehdottomasti viemään Jujun heti ell. Sitten soittamaan kaikki eläinlääkärit läpi, missään ei aikoja, soitin Kouvolaan eläinsairaalaankin eikä sieltäkään edes vastattu. Lahden kaupungineläinlääkärille jätin soittopyynnön selityksineen ja sama Kuusankosken kaupungineläinlääkärille. Tämän meidän kaupungin suurimman ketjun reaktio oli: Soita päivystysaikana uudelleen. Että miten oli??? klo on vajaa 12, ja pitää odottaa sinne klo 16 ja nyt on KIIRE!!! Noh, saisihan sitä sitten sen 50 prossaa enemmän rahaa kun on päivystys......

Luojan kiitos Lahden kaupungin ell soitti pian takaisin, ja he tekivät meille tilaa vaikka sielläkin täyttä oli. Ymmärsivät kiireellisyyden ja sanoivat että pakkaa pennut ja moneksi ehdit tulemaan. No siinä vaiheessa kello oli jo 12 ja sanoin että ollaan siellä 12.45. Itse pelkäsin sitä kalkkikramppia, kun sillä pari semmoista jännää vilunväristystä oli, haukkana kun sitä tuijotin pentujen syntymästä lähtien. Ja pentuja niin paljon, ja sen sanoin ellille mutta hän oli vähän sitä mieltä, että ei se sitä oletettavasti ole vaan ehkä kohtutulehdus. No tässä vaiheessa sitten tosiaan kysyi että tuliko kaikki jälkeiset ulos? Sanoin että näin tasan yhden, kaikki muut joko siivottu tai ulkona. Ja otettu röntgen ja kaikki pennut ulkona, paitsi jos sinne on jäänyt joku kehittymätön sen suman taakse piiloon.  Suvillekin laitoin viestiä, että miten sen mielestä, näkikö hän jälkeisiä. No ei nähnyt, kun Juju ne siivosi niin tehokkaasti. Matkalla muuten se Kuusankosken kaupunginellikin soitti, ja kiittelin että soitti takaisin ja ollaan jo matkalle eläinlääkäriin.

Ajettiin ellin luo, onneksi meiltä vartissa sinne ajaa. Pakkasin pennut semmoiseen muuttolaatikkoon, olisitte nähnyt kun kävi pikku pyörremyrsky vaatehuoneessa. Se loota oli alimmaisena, ja heitin kaikki kamat mitä edessä oli niin hittoon ja sen lootan käänsin vaan ylösalaisin ja sisällön lattialle. Pesin sen tietty, laitettiin lämpöpulloja ja ja pennut karva-alustan päälle. Taisi olla hieman kuuma, kun oli liki 30 lämmintä muutenkin. Juju oli tässä vaiheessa kantokunnossa, ja oksensi autoon vielä kun päästiin ellin pihaan. 

Eläinlääkärissä ensin katsottiin ultralla ettei ole niitä jälkeisiä jäänyt sisään, ja onko kohtutulehdus. Siinä kohtaa kun nostin Jujua pöydälle, huomasin sen nisässä patin ja sanoin että tätä ei ole ennen ollut. Se on tullut tasan tänään, niin tarkkaan mä sitä kyttään. Enkä huomannut sitä edes silloin kun kannoin autoon ja autosta pois.  Ultrassa ei mitään, hieman nesteitä mutta normaalia kun juuri synnyttänyt muttei mitään hälyttävää.


Seuraavaksi röntgeniin että onko jäänyt pentuja sisään. No ei ollut, eikä se kalkkikramppikaan ollut, eli päätyi siihen että alkava nisätulehdus. Antoi kuitenkin varmuuden vuoksi kalkkiakin annoksen ja käski jatkaa sen syöttämistä ruoan kanssa. No kunhan söisi...mutta siitä babydog milkistä varmasti apua tässäkin jonkun verran. Nesteytettiin ja annettiin lääkkeet ja antibiootit mukaan. 

Ihan kuulkaa halasin sitä elliä kun lähdettiin ajallamme kotiin, kun tippa oli tippunut. Herranjestas että tippui kivi sydämeltä kun sinne päästiin. 

Nisätulehdukseen ohjeiksi, lämpimällä huuhtelua, laita paras imijä syömään siitä nisästä (ja varmaan muutakin, mutta en rekisteröinyt ja pyysin kirjoittamaan lapulle kaikki). Noh, sitä nisää on Iso D nyt kiskonut siitä lähtien. 

Kotona lepäämään, pennut syömään ja siinähän se silmät nurin nukkui ekaa kertaa, tietty kun lääkkeistä sekaisin. Ja ajattelin että no niin, nyt saadaan nukkuakin ehkä kun ne kaksi pikkuista itkijää on poissa ja pennut hiljaa. On muuten aika mahtava ääni: pelkkä tuhina pentulootassa, silloin on kaikki hyvin.

Ja kuinkas sitten kävikään.....eihän se perkeleen patti alkanut siitä nisästä pienenemään, aluksi kasvoi mutta ei onneksi ihan hurjan isoksi. Seuraavaksi erittäin ällöttävä kuva netistä, jonka takia kauhulla odotin että milloin se nisä räjähtää. Täällä aiheesta lisää: https://www.all-about-goldens.com/mastitis-in-dogs.html


Tämä kuva mielessä kuulkaa yritin kaikkeni, kaalinlehtiä, suihkussa suihkuttamista ja lypsämistä (onpa muuten suorastaan vitun helppoa pitkäkarvaisen koiran kanssa, laittaa se maate suihkun lattialle ja siitä sitten laskea sitä vettä. Ajattelin että johan se saa hotspotin jos tätä monta päivää jatkaa. Mietin myös, että mitenköhän iso lämminvesivaraaja meillä on, kun puoli tuntia kerrallaan tätä lotraan?) Ainoa huono puoli tässä hoidon neuvomisessa oli se, etten tajunnut kysyä miten usein? Luin facen kasvattajapalstalta mitä ihmiset olivat tehneet ja miten selvinneet, ja sekin kuulkaa auttoi lukea niitä kauhutarinoita, tosin myös ihan hyviä vinkkejä. En ole kyllä ikinä itkenyt niin paljon kuin sinä karmeana tiistaina, kun ensin toinen pentu kuolee ja luulin että Juju kuolee ja mitä nyt väsyneillä aivoilla voi ikinä itkeä ja huolehtia.

Tätä samaa 3. ja 4. päivä, eli keskiviikko ja torstai ja vihdoin älysin katsoa youtubesta videon miten lypsetään koiran nisää. Kun ajattelin, että johtuuko mun tekniikasta vai mistä että en saa mitään aikaiseksi, tai että ei mitään muutosta. Torstaina aamulla varasin jo perjantaille ell-ajan meidän normipaikkaan, kun ei siellä silloin torstaina aikoja ollut. Suvin kanssa torstaina illan mittaan viestiteltiin ja hän konsultoi töissä lääkäreitä, ja oikeastaan meidän saamaan hoitoon (joka oli siis hyvää, eikä muuta olisi voitu tehdä)  oli enää vaihtoehtona se, että saadaan toinen ab joka estää imettämisen. No justiin. Että sitten lypsät tuota koiraa, toivot ettei sen tissi räjähdä, syötät pentuja kolmen tunnin välein. Päätin että siihen ei vaan voida alkaa, joten se tissi on nyt saatava hoidettua muuten kuntoon. Koko tämän ajan siitä on tullut maitoa, ei mätää tms öllöä.  Otin pikku videonkin, missä näkyy minkäkokoinen tuo pahkura oli. 

Jujun mastiitti

Lopulta sain parhaan tuloksen sillä, että lämmitin kauratyynyä mikrossa, pidin sitä n. 10 min nisällä pehmittämässä ja sitten lypsin. Tätä n. 45 min kerrallaan, ja lämmitin ja lypsin. Silloin torstaina illalla sain pari kertaa oikein kunnon maitosuihkun aikaiseksi, ja luulen että siinä tuli käännekohta. Plus että varmasti se ab:kin alkoi puremaan.

5.8. perjantaina herättiin paremmalla tuulella, ja nisä oli pinnalta keltainen ja ehkä vähän märkivän oloinen. Juju alkoi tässä vaiheessa sitä nuolemaankin, aiemmin ei ollenkaan. Eli se alkoi vihdoin kuivumaan ja paranemaan, pahkura selkeästi pehmeämpi, vaikkei kokonaan poissa. Ette usko mikä helpotus, koska Jujullakin häntä heilui, ruoka maistui ja pahin oli ohi! Ilman sitä kammottavaa räjähdystä.


6.8. nyt lauantaina pennut ovat viikon vanhoja. Kahdeksikko on koko ajan voinut hyvin, toki tuon kammottavan tiistain jälkeisenä punnituksessa keskiviikkoaamuna painot eivät paljon olleet nousseet. Maidontulo varmasti huonompi silloin. Vain yksi pudotti painoaan mutta kiri heti seuraavana päivänä tuplasti sen takaisin. Nyt kaikki ovat tuplanneet painonsa, kuten yleensä ensimmäisellä viikolla. 

Vasemmalta oikealle: Hertta/Sydänpylly, Matti, Muska/Viiru, Teppo, Taiska/pikku Mantteli, Iso D, Paula/Pallopylly, Katri Helena/pikku Jippo eli Kutri :D


Sänkyyn pääsin nukkumaan torstaiyönä kun vähän tilanne helpotti niiden lypsyjen jälkeen. Nyt tilanne on tänään ollut se, että Juju ahmii ruokaa ihan itse, kun se tähän mennessä on pitänyt sille kädestä syöttää. Tulehdus hellittää ja kaikki tällä hetkellä hyvin. Nyt sormet ja varpaat ristiin kaikki!

Ihan vaan jälkisanoiksi: 

Saa nähdä milloin meille seuraavat pennut tulevat jos koskaan. Ei mun sydän tälläistä kestä.

Kommentit