Erkkari -21

 Tänä vuonna erkkari jopa pidettiin tosin valitettavasti hollantilaista erikoistuomaria emme saaneetkaan näyttelyyn. Tuomariksi vaihtui Saija Juutilainen, joka kyllä rodun ominaispiirteet tietääkin. Tosin kyllä hän huomautti, että ulkoilmassa schapejen arvostelu ei ole helpointa turkin takia. Kyllähän se sopivasti pyörittävä tuuli schapen ääriviivoja muuttaa, kun karvat ehkä hieman epäedullisesti saattavat liikkeessä mennä. Tämä tuomari selkeästi piti keveistä luustoltaan ja varsinkin hoikista koirista, on kuulemma vinttikoiraihmisiä että ei sinänsä ihme sitten. 

Matkaevääksi pyysin ystävääni leipomaan kakun, minusta kun ei siihen ole. Netistä löysin ihanalta kuulostavan ohjeen, ja just hyvä tuli! Kiitoksena kasvatin omistajille kaikesta aktiivisuudesta, ja muillekin näyttelyyn osallistujille. Erkkari on jotenkin niin spessu, että kiva saada vähän jotain lisää sinne. Minnalta sitten vedettiin pitsaa kakun väliin :D Ei pääse ainakaan omistajat liikaa laihtumaan ;)

Meiltä oli osallistumassa uroksissa Nooa junnu, avoimessa Elmo ja valioissa Tuure. Narttuja junnuissa kaksi, Mahla ja Manta. Avoimissa Nelli ja valioissa Saimi ja Juju, vetskuissa sitten tietty vielä Jipponen. Ilmoitin myös jälkeläisluokan, kun se kerrankin oli mahdollista esittää. Ja tietty kasvattajaluokankin.

Ensin urokset, meillä oli kaikista koirista puolet vaihtamassa karvaa, junnut varsinkin oli pistäneet syksybikinit päälle :D No sehän ei menoa haittaa, näkyypä rakenne kunnolla. Ja tämä tuomari sen ymmärsikin, eikä rokottanut karvan määrästä. 

Nooa (Pokerinaama): 14 kk, olemukseltaan oikea juniori. Kauniit linjat ja tyypillinen hännän asento. Lupaava pää. Hyvä ilme ja purenta. Liikkuvat korvat. Pitkä rintakehä. Etuosa saa vielä asettua ja liikkuu läpsytellen. Hyvä karvanlaatu. Tyypillinen, keveä sivuaskel.

JUK1 ERI SA PU3 VA-SERT ROP-JUN. Hieno kakara!

Onhan se ilmava ja tasapainoinen askel :)


ja pitäähän sitä niitä pomppaloikkia esittää :D

rop-junnun valinta


Sitten Elmo (Rock-N-Troll): 3,5 v hyvärunkoinen, malliltaan oikea. Tyypillinen raajaluusto. Hyvä uroksen pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvä häntä. Hyvä karvapeite. Varsin yhdensuuntaiset liikkeet. Sujuva sivuaskel, riittävästi voimaa takana. 

AVO4 ERI

Elmo on nyt käynyt neljä kertaa näyttelyssä, sen on esittänyt joka kerta eri ihminen, tällä kertaa minä. Tuomaria nauratti että se on hyvä olla temperamenttia, kun se himppusen siinä pyöri ja temppuili alkuun. Schapella kuuluukin olla iloisuutta olemuksessa. Näinhän se on! Elmon karva on mahtava, tosi karhea ja ihanan lyhyehkö. Isän puolelta tulee tuo karvanlaatu.

Elmo oli myös erkkaria edellisenä päivänä Harjavallassa, tuomarina Åsa Fröding Andersson. Sai upean arvostelun ja sileän ERI:n. "Utmärkt proportioner. Utm skall och nosparti. Korrekt bett. Bra bröstkorg. Passande benstomme. Tillräcklig vinklar. Välskött päls. Rör sig med lätt steg och fin svansaktivitet."

Että mikähän lie tuosta sen SA:n pudotti? 
 

kieli poskella mennään :D


Valioissa Tuure, (Trolling Stone): 3,5 v jäntevä, hyvärunkoinen uros. Oikea luuston vahvuus. Sopivasti kulmautunut ja hyvä käpälien koko. Hyvä uroksen pää ja ilme ja purenta. Oikea karvan laatu. Mukava jäntevyys. Hyvä hännän malli. Liikkuu hienolla luonteella. Sujuva sivuaskel, kunhan malttaa. Säilyttää linjansa.

VAK3 ERI


Tuurella on kyllä myös kaunis askel, kunhan tosiaan malttaa ja pääsee vauhtiin :D

Meidän uroksista siis pisimmän korren vei Nooa, hienosti esiinnytty ja esitetty! 

Sitten vuorossa tytöt. Junnuissa siis kaksi sisarusta. Ensimmäisenä Manta, (Voitolla Yöhön):
14 kk malliltaan oikea, tilavarunkoinen, hieman pönäkkä ja saisi olla jäntevämpi. Oikea pään malli, ilme ja purenta. Liikkuvat korvat. Hyvä karvan laatu. Kaunis häntä. Liikkuu hyvällä luonteella. Takaa kapeasti kintereestä, vaivaton sivuaskel. Saa jäntevöityä.

JUK4 ERI





Mahla, (Ässä Hihassa):
14 kk erinomaisen jäntevä, rodunomainen juniori. Sopiva luusto ja rungon tilavuus. Sievä nartunpää ja ilme. Hyvä purenta ja korvat. Turhan laskeva lantio, vaikuttaa takaosan malliin ja liikkeeseen. Kaunis karva, hieno häntä. Hyvin yhdensuuntainen, kevyt sivuliike. Riittävä ulottuvuus.

JUK2 ERI SA VA-SERT

Mahlan esitti tässä vaiheessa Ida-Lotta, sai sille tarpeeksi vauhtia liikkeeseen ettei se ehdi alkaa temppuilemaan. Ja esiintyikin hyvin! Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi vissiin pitänyt lykätä kaikki koirat Ida-Lotan esitettäväksi, nehän pärjäsi parhaiten :D





Avoimessa luokassa oli Nelli, (Keskiyön Aikaan): Malliltaan kaunis, linjakas hyvärunkoinen nuori narttu. Saisi olla jäntevämpi eikä saa massoittua lisää. Hyvä nartun pää ja ilme. Hyvä purenta. Kaunis karva, hyvä häntä. Yhdensuuntaiset liikkeet. Sujuva sivuaskel kunhan malttaa. Riittävän tiivis ylälinja.

AVO1 ERI

Nellinkin liike on kyllä kaunis <3

Sitten valioluokan tytöt, jotka eivät miellyttäneet tuomaria ollenkaan :D Jujulla oli vähän menopopot jalassa, ja se kyllä taas köyristi selkää seistessä kuulemma. Jotta mitäpä sille mahtaa, agility vetää sen etureidet jumiin ja se kyllä sitten näkyy. Saimilla vissiin sama ongelma, ainakin arvostelussa siitä mainitaan.

Saimi, (Trick Or Troll): 3,5 v hyvärunkoinen ja -luustoinen narttu. Takaosaan vaikuttaa hieman laskeva lantio. Hyvä nartun pää ja ilme. Hyvä purenta. Kaunis karvapeite. Liikkuu takaa hieman kinnerahtaasti, edestä hyvin. Sopivasti keveyttä sivukuvassa, mutta köyristää hieman lanneosaa. Hyvä luonne.

VAL EH



Juju, (Tripp Trapp Troll): 3,5 v tilavarunkoinen narttu, jolla sopiva luuston vahvuus ja käpälät. Hieman vaatimaton takaosan rakenne. Narttumainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Oikea karvanlaatu. Varsin hyvä häntä. Liikkuu hyvällä luonteella, mutta takaliike jää kovin lyhyeksi ja tippuu sivusuunnassa etumatalaksi. Ylälinja saisi säilyä paremmin.

VAL EH

Saattaa olla, että ihan kaikkea en allekirjoita, mutta näinhän se on aina jos joku arvostelee :D Noh, siinä on muutama kuva mitä voi arvosteluun verrata. 





Sitten vielä jäljellä veteraanit, uros sai ERIn ja SA:n, joten nyt piti esiintyä hyvin. Ja niinhän se Jippo tekeekin, sillä on todella kaunis pitkä askel, ja saa viedä kyllä kovaa että se liike näkyy. Taas kun mentiin kehään, kun kehäsihteeri huuteli että vielä veteraaninarttu! Jippo pomppi omaan tyylinsä puoliksi ilmassa kun mentiin kehään niin hän tuumasi että ei tuo kyllä mikään veteraani ole :D Tuomarinkin ilmeestä voi päätellä, että pitää kovasti temperamentista :D 



Ja sitten juostiin.....ja juostiin, kun tuomari sanoi että juoskaa nyt vielä kerran, että hän saa ihastella <3







No onhan se ihana <3 : 9,5 vuotias tilavarunkoinen, riittävän jäntevä, mutta todella mallikas rodun edustaja, jolla oikea luonne ja olemus, mikä näkyy myös liikkeessä. Kulmaukset tasapainossa, hyvät käpälät. Kaunis nartun pää ja ilme. Hyvä purenta. Oikea karvan laatu. Liikkuu mallikkaasti ja hienolla luonteella. Kaunis, sujuva sivuaskel.

Ja tadaa, Jippo (Hästängens Aldrig Ger Jag Upp) oli VET1 ERI SA PN3 VET ROP! Vsp on todella kaunis uros, Nalle-Haukun Örkki, joten ei ollenkaan huono veteraaniedustus.



No sitten siirryttiin rodun paras kasvattajakilpailuun, Tuure lähti aiemmin, Manta jätettiin pois koska sillä oli juoksut, eikä haluttu sitä poikia sekoittamaan. No Jujua en tietenkään valinnut, koska siitä tuomari ei niin paljon tykännyt. Nelli jäi sitten pois, kun päätettiin että mennään samalla ryhmällä myös sinne jälkeläisluokkaan, ja sehän on Enkun pentu. Olisi kyllä hyvin ryhmään mukaan sopinut muutoin. Joten porukassa oli Nooa, Elmo, Mahla ja Saimi. Kaksi eri yhdistelmää, toiset vuosikkaita ja toiset 3,5. 

Esitettiin porukka, minä vein taas Elmon. Elmon omistaja Niko kävi viemässä Jujun tässä välissä kotiin, oli Kimille sanonut että tervetullut henkireikä sieltä näyttelystä :D Ja hän urhoollisesti koko päivän siellä kehän reunalla vietti, iso kiitos siitä! Tehtiin parhaamme esitettäessä, ja siinä sitten ajateltiin kun saatiin ekana rusetti, että meidät niinkuin raakattiin ekana pois. Sitten Ida-Lotta sanoi, että no kato mitä siinä rusetissa lukee. Mä sanoin että no rop-kasvattaja. Etin vielä numeroa siitä, että jos siinä on joku järjestysnumero :D :D Ida-Lotta sanoi, että me niinkuin sitten voitettiin. Aijaa! Kyllä sitä on tosi fiksu noitten näyttelyiden suhteen, edelleen. Nimimerkillä joskus voi saada sileän eh:n :D Tämäkin se varmaan jaksaa naurattaa muutaman vuoden....No mutta! Arvostelu oli aivan upea!

"Ryhmä oikealinjaisia, kevyesti hyvällä drivellä liikkuvia. 2 eri yhdistelmää. Kaunisilmeiset päät, hyvät karvapeitteet. Oikeat hännän mallit. Onnittelut kasvattajalle!"

KP ROP-KASV

Postauksessa olevista kuvista näkeekin, miten hienosti tyypit liikkuvat. Ja sehän kertoo hyvästä rakenteesta, olen kyllä siitä kovin iloinen ja ylpeä. 

Ja sitten vielä se jälkeläisryhmä, jäätiin suoraan kehään, minä hain Jipon ja Minna otti Elmon. Sitä poikaa on kyllä riepoteltu sinnetänne, eikä tunnu missään :D Muita jälkeläisryhmiä ei ollutkaan.

"Hyvin kaunis äitikoira, 4 mallikasta jälkeläistä. Kaikki liikkuvat sujuvasti. Hienot karvapeitteet. Oikeat rodun olemukset. Onnittelut!"

KP ROP-JÄLK

No sittenhän oli vielä isot kehät jäljellä, nyt en kyllä rehellisesti sanoen muista mikä järjestys näissä oli, mutta mitäpä siitä. Kasvattajaryhmä juostiin, ei jatkoon. Sitten jälkeläisryhmä ja meidät poimittiinkin jatkoon!! Tässä tuomarina norjalainen Jari Partanen. Hän laittoi ryhmiä järjestykseen, mietin että noo tässä nyt saatiin pikkuisen aikaa seisoskella, mutta mitä vielä! Hän ohjasi meidät sijalle 2! WUHUUUUUU! Olipa aika siistiä :D Tuomaria naurattaa, kun kuvaaja yritti saada kaikkia katsomaan eteen. Heitti sitten jotain lelua, tms ja minä sanoin että ei ne mitään nää. Eikä kyllä nyt oltu kovin edustavasti koirinemme tässä kuvassa, mutta pakko se oli muistoksi ottaa. Onneksi livenä oltiin paremmin :D



Vielä Nooa kävi juoksemassa rop-junnukehän läpi, sitten Jippo ja minä veteraanikehään, Jippo poimittiin jopa 6 parhaan joukkoon, muttei sijoitusta. Tuomarina Juha Putkonen, kuten kuvasta näkyy. Mitähän se siinä zoomailee.


Että olipa mahtava päivä! Saatiin esiintyä ihan koko rahalla, ja kyllä sitä oli jo nälkä kun pistettiin vihdoin pillit pussiin illalla klo 18.30. Olen ihan hiton ylpeä kaikista kasvateista, kiitos että tulitte ja ensi vuonna uudelleen! 

Kommentit