Vuosi 2020

 Vedetään nyt nippuun tuo mennyt vuosi, kuten tapana on ollut. Mun elämä on niin erakkomaista, että hirveästi ei koronakaan siihen vaikuttanut, ainoastaan kevään kisarajoitukset ja lopulta peräti treenikielto otti päähän. Nyt syksyllä meillä on onneksi saanut turvallisesti treenata, ja mikäs siinä isossa hallissa on treenatessakaan. 

Cassu se täytti jo 11 vuotta kesäkuussa, ja porskuttaa menemään kuin nuoremmat. Jahtaa pupujen jälkiä pellolla (koska Kimi usuttaa, tulee kyllä takaisin kun huutaa). Silmissä sillä on vanhuudenkaihia, jostain kulmasta sen harmaan kalvon näkee, hämärällä ei näe enää normaalisti. Se on ollut kyllä hyväkuntoinen koira, maitohampaista kulmurit poistettu ja korvatulehdus sillä oli joskus vuosia sitten. 

Yhtä kaunis katse sillä on kuin aina, sielukkaat silmät <3 Cassun turkki vedettiin kesällä lyhyeksi, ja siitä tuli kyllä hurjan söpö <3 Se kun ei antanut ajella koneella kaikkia kohtia, niin kaveri saksilla sen lopun trimmasi, ja hyvä tuli, itte en olisi saanut siitä millään noin hienoa ja tasaista. Halusin jättää päähän karvat, niin vedin sen samallailla letille kuin tuossa kuvassa ja tuota mallia jatketaan ensi kesänäkin. Cassulla on kyllä hiton helppo turkki, mutta se ei anna tassujaan kammata enää enkä viitsi tuon ikäistä koiraa "kiusata" kampaamalla. Häntäkin jätettiin kauniiksi harjaksi. Toivottavasti poika porskuttelee vielä vuosia.

Jeculla sitten taas oli kyllä paskin vuosi ikinä. Tämä tarina jäikin kokonaisuudessaan kertomatta, mutta sillehän diagnosoitiin perineaalityrä loppuvuodesta 2019. Ensin kyllä kävin siellä ketjuell, jossa oltiin sitä mieltä että sillä on tyräytynyt virtsarakko, joka on hirveän vaarallista. (Mentiin sinne sen takia, että oli hätäaika, eikä normielliin saanut aikaa heti.) Ensimmäinen ell sitten käski varata ajan tuolle kirurgille, joka sitten leikkaisi koiran. Noh, sillä seuraavalla käynnillä Jeccu olisi pitänyt ultrata, mutta tämä leikkaava ell ei sitä osannut/halunnut tehdä, vaan olisi pitänyt varata vielä kolmas eri käyntikerta asian tiimoilta. Ensimmäisellä käynnillä siis diagnosoitiin tuo tyrä (joka ei ollut suoli, vaan se virtsarakko. Kaksi ell sitä kokeili eikä löytänyt suolesta reikää). Toisella kerralla ell vittuuntui Kimiin kun hän kyseenalaisti sen, että miten ei (klinikan kuulemma paras kirurgi) ell osaa ultrata koiraa, että pitää tulla kolmas kerta ja kun on vielä vaarallisesta asiasta kyse, saattaa kuulemma kuolla hetkellä millä hyvänsä jos lopettaa virtsaamisen. Näin meille sanoivat. Ja alkoi sitten kyseenalaistamaan mm. että onko koiraa edes rokotettu, ja ihan olin juuri päässyt sanomasta että on näyttelykoira ja oltu juuri messarissa, ja harmittaa kun pitää kastroida. Koska siis tuohon tyrään ensimmäinen hoito on kastrointi. Että ihan oikeasti, mitä vittua. Oliko se muka niin karsean huonosti hoidetun näköinen koira?? Voin vannoa ja vakuuttaa, että siinä ei ollut edes takun takkua siinä koirassa. Diagnoosissa lukee mm myös, että: Asiakas ei suostu viemään magneettikuvaan. Joo no ei suostu. Varattiin vielä tuo ultrausaika, kunnes alkoi todenteolla ottamaan kaaliin ja peruttiin se. Ja tämän ultrauksen jälkeen sitten olisi ollut vielä se magneetti (käynti nro 4) ja sitten vielä leikkaus (käynti nro 5). Ja oletettavasti yhdellä käynnillä ennen leikkausta oltaisiin vielä noiden tulokset ihmetelty. Jumankauta. 

Eikös vaan näytäkin ihan helvetin huonosti pidetyltä koiralta? Kuva otettu messarissa joulukuun alussa, ja ell oli joulukuun lopulla. Että mua raivostutti.

Soitin tuon käynnin jälkeen luottoell, ja saatiin aika ja Anne ultrasikin ihan varmuuden vuoksi, kun tuommoinen diagnoosi oli saatu. Tosin Anne laittoi sormensa sinne minne se nyt tungetaan, ja sanoi heti että no onhan täällä suolessa reikä. Niinpä.....Se sitten se "normaali" perineaalityrä leikattiin, ja kaikki tutut ja ell kertoi, että viikossa paranee. Voin kertoa, että en olisi ikinä uskonut päivänä kolme, oli se niin helvetin kipeä tuo Jeccu. Siinä kauniit kuvat miten tuo parani. Ja kyllä, kyllä se vaan kuulkaa viikossa parani. Että jos joku tuota leikkausta harkitsee niin tiedoksi. Nyt on tasan vuosi leikkauksesta, ja se on kyllä parantunut vallan hyvin, ei vaivaa ollenkaan. Kakka kulkee niinkuin pitääkin. Ja olisi muuten riittänyt ihan kaksi käyntiä tällä eläinlääkärillä. Diagnoosi ja leikkaus. Että taas kerran suuret suositukset Päijät-Hämeen eläinlääkäriasemalle, ja Anne Kolsille. 

Loppuvuodesta/syksystä Jeccu sitten alkoi ontumaan, eikä mennyt sillä normi "lepoa ja kipulääkettä"-kuurilla ohi. Varasin ajan ell, sovittiin että otetaan kuvat myös leikatusta kyynärästä, koska halusin nähdä miltä se näyttää. Ontui siis takajalkaansa. No ell löysi kyllä heti kipuvasteen nivusesta, kuvattiin sen takia lonkatkin että onko siellä vikaa vai vaan pehmytkudoksessa. Joku hieno sana tähän mikä lihas se oli, mitä en muista kun ei ole ne paperit käsillä. Lonkathan sillä oli kuin nuorella pojalla, se kyynärä sitten taas oli aika karun näköinen....Jeculta leikattiin siis puolitoistavuotiaana irtopala kyynärästä, nivelrikkoa ei silloin ollut, mutta ell sanoi että sitä aikaa myöden tulee leikattuun kyynärään muodostumaan. Alla vertailukuvaksi silloin ja nyt. 

Eli kaikki tuo suttu nivelen ympärillä on nivelrikkoa. 

Se on oppinut käyttämään tuota kipeää kinttuaan niin hienosti, että ei onnu normaalisti ollenkaan, jota ell kyllä ihmetteli suuresti. Ottaen huomioon, että ollaan koko se edellinenkin vuosi 2019 juostu näyttelyissä saamatta kertaakaan huonoja arvosteluja liikkeistä, päinvastoin! Sen verran varmaan kompensoi ja siirtää painoaan taakse, kun tuo ontuminen alkoi, että jumittui sitten totaalisesti takaa. Käveli melkein takajalat ristiin kun oli niin jumissa. Hoikkana se pitäisi pitää, onneksi on ollut aina todella kevyt, nyt on kastroinnin myötä noussut paino 21-22 kiloon. Ennen 18,5. Eli tuon kokoiseksi koiraksi edelleen sinänsä ok. Ostin kevyempää ruokaa, aiemmin nämä on olleet kaikki jollain pentu/energia-tms ruualla. Nyt sitten pitää ruokkia vaan Jujua ja Cassua vähän enemmän, ne laihtuu tuolla kevyemmällä ruoalla muuten olemattomiin, varsinkin Juju jonka liikkuminen pikkuisen eri tasolla treeneineen. Cassu taas on aina ollut myös semmoinen sopivan hoikka ihan vaikkei mitään teekään. Nyt ollaan saatu jo painoa vähän alemmaksi onneksi. Jecunkin karva vedettiin sitten kesällä hetken päähänpistosta alas, ja voi. helvetti. että. se. oli. ruma. Se kun ei hätkähdä mistään, niin vedettiin ihan lyhimmällä terällä koko koira, paitsi pää ja häntä. Toki sitä päätäkin muotoiltiin. Tuossa kuvassa jo vähän parempi, en halunnut edes kuvia ottaa siitä näystä. Se tietysti siinä vaikuttaa, kun sillä on aina ollut todella kaunis turkki ja ero oli niin hurja. Nyt se on jo ihan kiva. 

Tässä kuvassa syyskuussa se sentään vielä otti laukka-askelia, ei nimittäin enää tuossa loppusyksystä liikkunut kuin max ravilla. 

Fyssarilla käytiin Lotalla, joka jo vähän auttoikin ja sen jälkeen muun asian yhteydessä, koirien hieroja Tea sanoi että voitaisiin kokeilla Jeculle tulineulaa. What? Eli tätä: "Volframista valmistettu tulineula kuumennetaan 300-400 asteeseen, kunnes sen kärki on hehkuva. Tämä  jälkeen neulankärjellä nopeasti kosketetaan ihoa haluttuun kohtaan esim. akupisteeseen tai kipupisteeseen. Tulineulan pisto aiheuttaa pientä kirvelyä ja sen jälkeen lämmön tunteen leviämistä pistokohdan ympärille. Tulineula on erittäin tehokas vaikkapa tulehdusten sekä haavojen ja arpien hoidossa." Tuota käytetään siis ihan ihmisillekin, on kiinalaisen lääketieteen hoitomuoto. Tealla oli tähän hieno selitys, en varmaan osaa ihan oikein sanoin, mutta jotakuinkin näin: Kun neulalla pistetään niveleen, se tekee uusia soluja pistoskohtaan ja näin korjaa vauriota. Uusiutuminen nuorella koiralla tietty nopeampaa. Ollaan nyt käyty kahden viikon välein tuossa, Tea on myös samalla availlut takapään lihaksia. Ainiin, Jeccu myös nuoli oikean (ei siis kipeän) etutassun ihan verille, eli kipukäyttäytymistä ja tästä kuulemma voi tulla tapa, koska tuottaa mielihyvää. Oltiin käyty se kolme kertaa, kun hoksasin että sehän ei muuten ole nyt nuollut sitä kinttuaan! Koko ajan sai olla kieltämässä, mutta mitenkäs sen estät kun et ole kotona. Leikkasin tassusta karvat lyhyemmäksi, kun en aiemmin uskaltanut ettei innosta lisää nuolemaan. Ja kyllä, iho oli ihan terve! Käytiin vielä se neljäs kerta mikä oli varattu ja sovittiin että nyt katsellaan jatkoa. Liikkuu niinkuin ennen, hyppii ja pomppii niin että pitää kieltää ja laukkakin on palannut liikkeisiin.

Jeccu, aina naurava naama :D

Kampaamaankaan en ole sen kinttuja pystynyt, kun ei todella ole antanut koskea jalkaan. Toisessa jalassa kipeä kyynärä ja toisessa nuoltu iho rikki. Ja voi hitto sentään, miten tiheästi sillä tuota karvaa onkaan....nyt se näyttää jo tältä sentään, pojat joulutohinoissaan. Mua naurattaa tämä kuva, ihankuin ne olisi tulossa pikkujouluista pikkuisen pipot vinossa :D Niin ja oli pakko photoshopata se Jecun jalka, en halunnut sitä muistoa tähän muuten kivaan kuvaan. Nehän näyttää jo ihan schapeilta tässä :D

Jeccuhan täytti marraskuun lopussa sekin jo 10 vuotta, toivotaan sille varsinkin erittäin paljon parempaa tätä vuotta. 

Sitten vuorossa Jippo, meidän hassu pikkuakka. Agilitykisoissa käytiin tammikuussa kerran huvittamassa yleisöä, Jippo veteli taas omat linjat siellä :D 

Sitten tuli taukoa siitä yhdestä syystä, ja odoteltiin vain huhtikuuta ja astutusta. Onni on nartut, jotka juoksee sisäisen kalenterinsa mukaan tarkasti. Siinä astutuksessa onkin sitten temppu ja miten se tehtiin ;) Sanotaan nyt vaikka, että tarvittiin kaksi ihmistä joilla työlupa jotta saatiin koira yli Uudenmaan rajan, toinen yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Ja yksi ihminen jolle Robbanin sai hoitoon yöksi (koska meillä juoksuinen narttu ja urokset) ja yksi ihminen joka oli mukana astutuksessa mulle kaverina. Ja ne superit uroksen omistajat, jotka tekivät kaiken minkä voivat asian eteen. Kaikki onnistuu, kun tarpeeksi haluaa ja järjestetään. Oli vähän sellainen olo, että niin lähellä mutta silti niin kaukana. Vajaa sata kilsaa matkaa, kun on tullut käytyä siellä Ruotsissa ja Rovaniemelläkin....Noin lyhyttä matkaa ei ole ennen uroksen luo ollut, mutta taiteiltiinpa tämäkin homma kasaan. Ja tulokset olivat loistavat <3 Eli 9.6. syntyi neljännet Pomppaloikat, joita on 7 kappaletta. 

vanhemmat

aikaansaannokset :D

Jippohan täytti heinäkuussa sekin 8, on varmasti edelleen paremmassa kunnossa kuin moni puolta nuorempi. Agilityä treenataan huvikseen, ei me enää kisakentille mennä. Kova hinku sillä on aina hallille, jää itkemään autoon jos sinne jätetään varttumaan kun Jujun kanssa treenaa. On kyllä onnesta soikea kun pääsee radalle. Jipon tavoitteina tälle vuodelle on vetskukehät ja sterkkaus ehkä jossain kohtaa. 

Mamma <3

Ja viimeisenä sitten omista nuorikko Juju. Helmikuussa täyttää kolme, tavoitteena viime vuodelle aloittaa kisaaminen agissa ja näyttelyistä saada se valioksi. 

 

 

Agilityssä aloitettiin kisaaminen 8.2. eli pari päivää 2-v synttäreiden jälkeen. Jossa käytiin toteamassa, että ei me keppejä vielä kisaradalla osata ja palataan treenimään hetkeksi. No se hetki venyi kesäkuulle, koska kisoja ei tosiaan ollut. Saatiin sitten heti ekoissa kisoissa nolla, ja käytiin tekemässä hienoja ratoja seuraavissakin. Väitin että pysytään ykkösissä kunnes saadaan PAVA, mutta pikkuisen sitten tuosta jouduin perumaan ja noustiin kun oli 6 nollaa kasassa, olin sitä mieltä että kyllä me jo osataan. PAVAan kerätään siis 8, sitten on jo pakko nousta. (PAVA=pakko vaihtaa luokkaa). Kakkosissa ehdittiin kisata kuudet kisat, hiton hienoja ratoja tekee Juju ja kasassa neljä nollaa ja tietty LUVA. Päätin jo melkein että noustaan kolmosiin, kisataan omissa kisoissa tammikuussa ekat radat, mutta hupsista vaan taas on peruttu kaikki. 

 

Mutta saavutettiin tavoite, oikeus kolmosiin päälle päätteeksi ja Juju on kyllä ihan hurjan taitava, kiitos hyvien pohjataitojen plus se on äärettömän fiksu koira. Taitaa yltää ihan Cassun tasolle, mikä on oikeasti paljon. Yksi tavoite oli päästä kisaamaan rodun agilitytulokkaan tittelistä, mutta sitä ei jaettu ollenkaan tänä vuonna. Voitettiin kuitenkin rotumestaruus!

 

Kuvat by Henri Luomala, Ärinöitten vesikelin kisoista joissa saatiin voittonolla, vitonen ja hylly. Hurja mimmi, mun kultakimpale agikoira <3

Käytiin sitä sitten niissä näyttelyissäkin syksyllä kun niitä taas pidettiin. Neljä näyttelyä ja vikassa sitten ROP ja se serti jolla valioitui, oli vielä nord-näyttely joten sai myös toisen sellaista laatua. Olisi valioitunut heti ekassa, mutta veikkaan että puomin opettelun takia koira aivan jumissa. Se eka tuomari olisi niiiin halunnut sen SA:n antaa, mutta pudotti arvosanaa tuon takia ja antoi sileän ERI:n. Sen jälkeen en semmoiseen juntturaan koiraa ole saanutkaan, joten vahvasti sitä veikkaan, on niin rankkaa sen suoritus. Onneksi saatiin jumit auki ja lopputuloksena sitten valioitui. Onhan se nyt hyvärakenteinen koira, eikä yhtään rumakaan :D 

Nythän sillä on ne nord-sertit mutta yhtään cacibia ei ole, joten jos tänä vuonna näyttelyihin päästään niin täytyy ilmoitella sitä KV-näyttelyihin. Tuskin ulkomaille näyttelyyn asti päästään, mutta jos, niin olisihan se kiva CIB:iksi saada. Tosin saa nähdä mitä sitä ehtii ja malttaa kisojen lomassa....Agissa siis tavoitteena korkata kolmoset, ihan ei SM-kisoihin tällä aikataululla päästä, mutta ensi vuonna sitten. Jos sillä ei ole pennut, kun se täyttää kuitenkin 2022 helmikuussa jo 4. 

Käytiin myös käyttäytymisen jalostustarkissa, joka läpäistiin hyvillä osa-alueilla ja silmätarkissa joka puhdas.

 Vakavia tavoitteita ei siis ole kellään muulla kuin Jujulla, eikä senkään kanssa naama irvessä kisoja kierretä. Ajatuksena on nyt kuitenkin näin pitkän kisatauon jälkeen käydä kakkosissa ainakin yhdet kisat, ja nousta sitten kun sitä rutiinia olisi taas kerätty.

Sitten sijoitustytöt, Nelli ei päässyt korkkaamaan näyttelyitä ollenkaan, mutta terveystarkeissa kävi loistavin tuloksin. Silmätarkkiin menee keväällä, ja puolivakavasti olen sillekin tietty jo urosta katsellut. Nellistä on kasvanut isohko narttu (n. 46 cm), mutta se on todella hyvärakenteinen ja tasapainoinen koiruli. Nelli toimii kaverikoirana, kulkee äitinsä jalanjälkiä :) Villihän se on vielä, mutta tavoitteena myös koiratanssikehät ja rallytokokokeet. Hienoa Hannele ja Nelli!

 

kuva Jaana Siltanen

Varastin kuvia Hannelen seinältä tähän, kiitos ja anteeksi :D

Nelli Kymenlaakson ensi-ja turvakotiyhdistyksen "haastattelussa" jossa se toimii tassuterapeuttina. Kuva heidän facesivuilta, henkilö ei ole yhdistyksen asiakas.

Sitten vuorossa pikku Manta, joka on uusimmasta pentueesta ja on niin lähellä sijoituksessa, ettei paljon lähempänä voisi olla. Eipä ole paljoa ikää vielä, tänä vuonna terveystarkit tietenkin agendassa. Mä olen nauranut tuota allaolevaa kuvaa ihan kuollakseni, Manta 3 viikkoa. Schapeilla kun monesti puuttuu kaulaa, niin ei ainakaan tältä tytöltä :D Pikku kirahvinpoikanen <3 Eikä suinkaan kovinkaan ahne....

Nojoo, on se oikeasti ihan normaali schape ja kivarakenteinen tyttö sekin. Alla olevassa kuvassa 7 viikkoa ja alimmassa 6 kuukautta. Purenta on jo ok, hampaat vaihtuneet ja tästä tytöstä ei kyllä kovin isoa tule. Saattaa Sanna siitä medikoiran agiin saada. Hyvä harrastuskoiran alku se on, intoa riittää ja taistelutahtoa ja ahneutta, eli helppo palkata. Ei ole ääniarkuutta, eikä mitään muutakaan, reipas tyttö kuten myös Nelli. Että syvä kiitos ja kumarrus tyttöjen haltijoille, hyvää työtä olette tehneet meidän "rakentamista" aihioista.

Manta treenaa ekaa kertaa agia, ja ilmehän on ihan asianmukainen <3

Englahan ei ole enää sijoituksessa, mutta se saadaan jalostuslainaan ja toivottavasti astutetaan helmi-maaliskuun vaihteessa. Uros Heppu kävi jo silmätarkin uusimassa, Enkku menee tällä viikolla ja sitten voidaan asiassa edetä, jos kaikki on ok. Varastin myös Enkun kuvia surutta somesta, kiitos ja anteeksi Reija :D

 Joten semmoista menoa, ei mitään ihmeitä kumminkaan. Lähinnä toivotaan että vetskuosasto pysyy kunnossa ja että nuoriso-osasto saa treenata ja kisata. Mukavaa vuotta kaikille karvakamuille!