Vain elämää

 Nythän on ollut tosi hiljaista tällä blogirintamalla, muuten on kyllä sattunut kaikenlaista....mistähän alkaisi. No vaikka nyt siitä, että Jeccuhan on aristanut kyynäräänsä jonkun aikaa, ei näkyvästi mutta joka kerta kun kävi maate, kuuluu sellainen yh. Eikä se käy suoraan maate, vaan lähinnä niin että ensin  istuu ja siitä liu´uttaa etujalat maahan. Sillähän on se vasen kyynärä leikattu puolitoistavuotiaana, eikä ole elämää mitenkään häirinnyt. Kyynärässä oli irtopala, mikä poistettiin ja nivelrikkoa ei ollut siinä vaiheessa ollenkaan. Leikkaava lääkäri Esa Eskelinen kyllä sanoi, että sitä tulee ajan kanssa kyllä muodostumaan. Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja voin kyllä suositella tuota lääkäriä, toipuminen oli nopeaa ja Jeccu on saanut tänne asti elää ilman ongelmia. Sehän täyttää nyt marraskuussa 10.

On varmasti oppinut kompensoimaan sitä jalkaansa, vaikkei liikkeissä kyllä ole näkynyt millään tapaa näyttelyissäkään, eikä todellakaan ole säästellyt itseään yhtään. Ennenkuin nyt tänä syksynä selvästi, vapaanakin ollessaan ravaa eikä paljoa laukka-askelia ota. Sehän sterkattiin alkuvuodesta kun siltä leikattiin perineaalityrä. Jeccu on 48 korkea ja painanut aina ja ikuisesti 18,5 kiloa, eli kevytrakenteinen niinkuin schapen pitääkin olla. Nyt sen paino on sterkkauksen myötä noussut 2,5 kiloa ja varmasti on osansa asiaan silläkin. Se lisäksi reväytti takareitensä sisäpuolelta lihaksen (nyt en justiin muista minkä) ja kun sitä mentiin tutkimaan niin pyysin samalla luustokuvat kyynäristä. Kuvattiin siis varmuudeksi myös lonkat, ettei sinne olisi sattunut mitään kun ontuminen ei muutaman päivän kipulääkekuurilla loppunut. 

Lonkkakuvathan olivat kuin nuorella pojalla, mutta kyynärkuva aika karua kertomaa. Ylempi kuva otettu 2012, ja alempi siis nyt 2020-kuvaajakin hassua kyllä sama eläinlääkäri.



Mutta se kyynärä sitten....tuo kaikki suttu siis on nivelrikkoa. Ylempänä vertailuksi kuva jossa näkyy irtopala, ja alempana sitten se tämänhetkinen tilanne. Että ei ole ihme että jopa Jeccukin on lopettanut riehumisen. Saatiin kipulääkitys lopuksi elämää, mikä on just niinkauan kuin se pystyy sillä lääkityksellä kunnossa. Taas itkettää kun tätä kirjoitan, mutta kärsiä se koira ei saa yhtään. Jos ei pysty liikkumaan, niin ei se ole minkäänlaista elämää varsinkaan tuollaisella koiralla. Fyssarilla käytiin sen ontumisen takia, ja seuraava kerta on nyt parin viikon päästä. Ainakin viimeksi helpotti sen oloa kovasti. Tulevat jäiset kelit kyllä pelottaa kovasti.



Mitäs muuta...no meidän pojista Tuurella (Trolling Stone) kävi narttu kahdesti kylässä, astutus onnistui hienosti molemmilla kerroilla. Narttu tuli kantavaksi, mutta valitettavasti yksi pentu tuli kuolleena ja loput olivat jo aiemmin sulaneet pois. Tosi harmillista kyllä. Pentu lähti avattavaksi, nartulla epäillään olleen joku infektio tai keltarauhasen vajaatoiminta. Mutta tähän pitäisi tulla ajan kanssa selvitys miksi näin kävi. 
Tuure

Milolla (Napapiirin Sankari) on myös käynyt morsmaikku kylässä, ja sen käynnin tulosten pitäisi syntyä Rockriver´s kenneliin marraskuun puolivälin tienoilla, muhkea maha on ainakin tulevalla mammalla. 

Nelli (Keskiyön Aikaan) kävi otattamassa verikokeet ja nepä olivat vallan ok. 


Engla (Revontulen Loimu) käytetään joulukuussa silmätarkissa ennen kevään astutusta, samoin syksyn/talven mittaan sulhonsa Heppu. Tähän yhdistelmään on jo niin paljon kyselyitä, että toivotaan suurta pentuetta....

Sitten seuraavaksi pitäisikin jo malttaa tehdä Jujulla pennut, mutta siinäpä onkin sitten semmoinen juttu että malttaako sitä...Koska tavoitteena sen kanssa tietty sm-kisat, ensi vuonna niihin ei ehditä mutta seuraavana haluaisi, joten missä ihmeen välissä ne pennut tekisi? Sehän täyttää jo neljä sitten 2022. Syksyllä olisi paras aika astuttaa, muttamutta. Ärsyttävää kun on talvipennut, kun ei niitä saa ulos paljoa jajajaja...tämä onkin semmoinen dilemma että saas nähdä ratkeaako ollenkaan. Tosin kyllähän minä Jujun pennun haluan, että jotta sitten se urosvalinta ja voi maalima. Onpa niitä joku kiikarissa kumminkin ;)

Manta (Voitolla Yöhön) kasvaa ja kaunistuu, hulluhan se on mutta onneksi hyvällä tavalla :D Saattaa olla että omistajillaan on muutama harmaa hius sen takia, mutta nooooo itepä tilasitte. Hahhaaaa. Innostuin lukemaan vanhoja blogipostauksia siitä kun Jippo oli pentu, ja voi herranjestas mitä kaikkea se puuhasikaan. Sehän oli ihan karmea pentu, että ei ihme että kesti että uusi pentu taloon tuli. Kakkasi pentuna sisälle ja kantoi ne kakkapalaset sohvalle, kuten myös pesuainepurkit ja ruokakupin kun oli nälkä. Arvatkaa miten äkkiä kaikki pesuaineet meni lukkojen taa. Että anteeksi vaan kaikille Pelipentueen omistajille :D

 Mantalla hampaat vaihtuvat, niinkuin muillakin kakruilla. Alakulmurit jo lähteneet, yläkulmurit vielä paikallansa. Uudet jo tulossa hyvää vauhtia. Jujun kanssa ne tykkää juosta metsälenkeillä, muut on jo sitä mieltä että "kakaraosasto" voi keskittyä riehumiseen. 

Manta 18 vk



Cassu on tosi hyvässä kunnossa ikäisekseen ja porskuttaa menemään hienosti. Sen olotila on kuin nuorella pojalla, ainoa että silmissä sillä kyllä on selvästi vanhuudenkaihi, mutta eipä sille minkään voi. Se käytettiin 7 vuotiaana silmäpeilissä, ja silloin oli vielä ok. Manta sitä kyllä ärsyttää kovasti, kun se on arvaamaton liikkeissään kun on pentu. Eikä tajua väistää Cassua, niinkuin meidän koirat tekee, kun se ei varmasti ihan priimasti näe ja sitten kyllä rähähtää inhottavasti pennulle. Josta syystä käydään vaan tyttöjen kesken metsälenkeillä, eikä tartte Jeccuakaan varoa siellä. Omalla porukalla kyllä mennään kaikki.

Nythän Cassu täyttää joulukuussa jo 11 ja puoli, että onhan herralla jo ikää. Lenkeillä on vauhtia ihan nuoren pojan lailla, sillä on varmasti luusto ihan hyvässä mallissa edelleen. Sitä ei ole kastroitukaan, enkä kyllä nyt enää aio sitä tehdäkään. Lelua se kantaa samallailla iltaisin että leikitään. Semmoisen muutoksen siinä huomaa, että kovasti sillä on läheisyydenkaipuu. Tulee ihan kiinni nukkumaan, varmaan kumminkin vanhoja luita kolottaa iltaisin. Yhtään tuoretta kuvaa en nyt tähän löytänyt. Täytyypä korjata tilanne.

Jippo-mamma se on päässyt tosissaan treenaamaan, ja on kyllä niiiiin onnellinen siitä kuin olla osaa. Kisaamaan ei olla joudettu, kun kaikki vapaat viikonloput kisaan tuon nuoremman kanssa. Ja ihan rehellisesti, kun mulla täytyy olla vähän porkkanaa siinä kisaamisessa niin ei oikein motivoi. Eikä se koira niitä kisoja välttämättä kaipaa, Jippo tosin on aina syttynyt kisatilanteessa ihan erilailla kuin treeneissä. Mutta teenpä noista treeneistä ja kisoista eri postauksen, tulee muuten hullun pitkä tästä jutusta taas. 
 
Että semmoisia kuulumisia tänne Villähteen schappenpöppeleitten maailmaan!

Kommentit