Erkkari -19

Erkkarissa tänä vuonna tuomarina ranskalainen kasvattajatuomari Bernard Pouvesle. Etukäteen ei mitään käsitystä, ollut kuulemma Suomessa viimeksi arvostelemassa 2009. Ilmoitin kaikki kynnelle kykenevät, eli Jeccu-Jippo-Juju. Jipolle myös jälkeläisluokka, kun kerran ilmoamaan ruvettiin. Mutta lopulta sitten jätin Jipon pois, sillä kun olisi ollut suurinpiirtein juuri tärppipäivät, niin eipä nyt hirveesti innostanut ottaa sitten urosta samaan jengiin mukaan. Sehän on ollut juoksuhoidossa nyt jo reilu viikon, pääsi lepäämään Enkun pentujen aiheuttamasta rasituksestakin :D Kiitos taas Sannalle tästäkin avusta!

Eli aamusta paikalle, sain teltankin seuralta lainaan ja se sinne kehän reunalle pystyyn. Saatiin hyvälle paikallekin melkein kehän kohdalle. Se oli hyvä olla, kun sain ihan ekaa kertaa myös kasvattajaluokan <3 Tälläkin foorumilla nyt erittäin iso kiitos kaikille kun tulitte! Kehä alkoi klo 10, paikalla olin ysin jälkeen (perinteisesti pääsin töistä klo 3 ja nukkumaan klo 4, hahhhaaaa) ja päivähän venyi sitten puoli kuuteen asti illalla....Ihana myös nähdä kaikkia schapeihmisiä ympäri maata, harvemmin kuitenkin joitakuita näkee. Vaikka se jutustelu jääkin vähän pinnallisemmaksi, mutta pitkästä päivästä tulee kummasti mukavampi, kun heittää vähän huulta tuttujen kanssa :)

Schapeja oli ilmoitettu peräti 82, huikea määrä! Muutama muukin oli pois kuin Jippo, mutta yllättävän vähän, 77 koiraa arvosteltu näköjään. 36 urosta, 39 narttua ja 2 pentua, molempia sukupuolia yksi. Aivan loistavaa, hieno kattaus upeita koiria kehässä kyllä nähtiinkin!

Ensin tietty urokset, meidän pojista Paavo ja Tuure nuorissa. Uroksia nuorissa yhteensä 4. Pojat saivat molemmat erinomaiset, kuten kaikki muutkin tässä luokassa. Ja sitten jännittämään sijoituksia. Ja setähän ohjasi Paavon ensimmäiseksi, ja Tuuren toiseksi!! Aivan mahtavaa <3 Molemmilla pojilla turkit just siinä tosi kauniissa vaihtovaiheessa, ja lisäksi Tuuren naamakarvat on syönyt Karon uusi dogginpentu :D














Poikien arvostelut:

Paavo: "20 months, very typical silhouette. Nice head, exc skull, exc muzzle, exc eyes, exc neck, upperline. Exc chest & forechest. Exc angulations. Complete scissorbite. Typical movement."


Tuure: "19 months good proportions. Good head, skull a little narrow. exc eyes. exc muzzle. complete scissorbite. Ears set a little low. Good neck. Exc upperline, exc tail, exc bones, exc angulations. Very good movement."


Sitten pojat varttumaan pu-luokkaa, ja tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että tämä tuomari pitää kevyistä ja pienemmistä koirista. Vaikka saattoi antaakin eriä isommille, niin luokkavoittajat järjestään pienemmästä päästä. Ja olin valmis jo lähtemään kotiin Jecun kanssa, se kun ei ihan pikkupoika ole. Tosin ei se edelleenkään sen kaiken karvansa alla ole raskas, vaan kevytluustoinen. 48 cm korkea, ja painaa vieläkin samat 18,5 kiloa minkä suurinpiirtein koko aikuisikänsä, olematta yhtään laiha vaan lihaksikas ukkeli. Mutta nää mun arvailut ei pitäneet taaskaan paikkaansa, koska....








Tuomarihan tykkäsi Jecusta ihan hitosti, antoi erin ja mentiin odottelemaan luokkasijoituksia. Juoksutti meitä Kapua vastaan, ja laittoikin Jecun voittamaan!! Aivan superia! Enpä olis uskonut, todella arvelin niitä pienempiä uroksia keulille. Kun vetsku-uroksiakin oli peräti 4, narttuja jopa 6. Mutta onhan tuo Jeccu nyt vaan niin hiton näyttävä, se korvaa omalla show-meiningillään ne muutamat pikku puutteet ;) Naurettiin Tiinan kanssa jollain paimennusleirilläkin, että tuosta koirasta nyt vaan ei saa rumia kuvia millään. Häntäkään sillä ei laske kuin ehkä vasta kotona :D Olin hakemassa Jecun arvosteluakin ihan innoissaan, kunnes kehis kertoi mulle että niin, tehän meette vielä rop-vet kehään. No aijaa, niin semmonenkinhan tässä olis :D Olin niin innoissani poikien menestyksestä että innostuin ihan vähän liikaa. Mutta tässä nyt se Jecun arvostelu:

"9 years, well proportioned black/white. Exc head, exc upperline. Long tail. Angulations bit straight in front correct in behind. Correct movement."


Ja tosiaan virheistä puheenollen, nimittäin Jecun häntä on juuri kintereeseen, ja Jujulla monta senttiä yli, ja arvosteluissa luki juuri toisinpäin ;) Tuomari mainitsi että Jujulla on juuri tarvittavan pituinen häntä, mutta se on kyllä oikeasti reilusti kintereen yli, ja Jeculla se justjust. Mutta onhan se näyttävä toki :D

Pu-luokassa Jeccu ja Tuure eivät sijoittuneet, mutta Paavo se siellä seisoskeli vaikka kuinka pitkään! Lopulta tuomari pudotti Petran ja Paavon pois ihan vikana ennen sijoituksia, toisaalta voi hitto mutta toisaalta aivan upea suoritus!! Eli siitä tuli epävirallisesti PU5. Voihan Pave <3 Uroksia paikalla kuitenkin yhteensä 36! Mieletöntä.

Sitten narttuihin, ja siinä vaiheessa otin Jujun häkistä ja se oli "pikkasen" kierroksilla. Ravista ei tietoakaan kun vähän muka treenattiin. Laukalle samantien. No, semmoistahan se aina Juupelin kanssa, lapasesta lähtee! Tosin taisi olla villimmät koirat tämän tuomarin makuunkin, Petrallekohan tuomari sanoi, että anna sen pomppia, se on schapendoes :D

Ensin tietty junnunartut, sitten nuorten luokka. Siinä olikin peräti kolme meikäläistä, mukana siis Juju, Myy ja Saimi. Aakkosjärjestyksessä ensin pikku Myy. Se on niin nätti likka, ja nyt sen kohtuullisen runsas turkkikin on vaihtunut, ja todella kaunis. Sillä oli niin hirmusti pohjavillaa että sen kanssa sai tuskastella junnuiässä. Nyt alkaa jo onneksi helpottamaan :) Myyllä on ihan hirmu kaunis tosi vahva pigmentti, mistä itse tykkään kovasti ylipäätään schapeilla. Ihana mustapää. Samanlainen on myös Ruuvilla. Myy sai erin, ja odottelemaan luokka-arvostelua.




Myyn arvostelu: "19 months, good size & propotions, nice structure, nice head, exc. scull & muzzle, flat ears, complete scissor bite, exc. upper line & tail, exc. chest, correct angulations, movement is correct, needs more enth(o)usiasm ".

Sitten vuorossa Saimi:

Saimia kiinnosti kovasti tuomarin rusetti rinnassa :D





Saimikin sai erin, ja eikun oottelemaan sivummalle. Saimin arvostelu:

"19 months, exc size and proportions. Nice head, exc eyes. Complete scissorbite, exc upperline, tail must be 2 cm longer. Exc bones, exc angulations. Correct movement."

Tuolla arvostelulla tietty eri ja oottelemaan.




 Sitten vuoroon porukan vikana Juju.  Se päätti tutustua pikkusen lähemmin tuomariin, siinä kun piti lähteä eestaas niin Juju tunki naamansa tuomarin haaroväliin :D :D Tuomari tuumasi että "I have been checked." ja naureskeli vaan. Tuomarin habitus jostain syystä hieman pelotti joitain koiria, mutta eipä meidän jengiä. Siinä kun kehis kysyi arvostelun jälkeen, että saako tämä excellentin (varmaan arvostelun perusteella), niin tuomari levitti kätensä ja näytti Jujua ja oli ihan että bien sur!! Vähän niinkuin että oletko tyhmä, tottakai. Koska pakko oli katsoa mitä se suomeksi tarkoittaa :D Onhan se Juju nyt tietty ihan biensur ja bonbon ja vaikka mitä :D






Ei tosta elukasta ehkä mitään järkeviä liikekuvia saa :D Vaikka itestä se jopa hetkittäin kulki kaunista ravia. Jossain vaiheessa piti vaan taas antaa siimaa ja sai mennä edellä, kun menee sen verran kovaa.


Mutta siitä kirmailusta huolimatta tuomari katseli kovin tarkkaan Jujun, ja aiempienkin näyttelyiden "taistelu"kaverin välillä :) Tällä kertaa se laitettiin nuorten luokan ykköseksi, Juju luokan kakkoseksi ja Saimi kolmanneksi! Myy sai sileän erin eikä sijoittunut, mutta kaunis arvostelu sillekin!


 Jujun arvostelu:"18 months, very nice female. Typical silhouette, exc head, exc skull&muzzle, exc dark eyes. Complete scissorbite. Typical upperline, tail is just. Exc angulations, really typical movement."


Kuten huomaatte, edelleenkään en osaa ikää laskea, mutta ei Petrakaan :D Ikähaarukka tyypeillä 18-20 kk tällä kertaa.

 Pn-kehään lopulta yhteensä peräti 19 narttua, kokonaisuudessaan näyttelyssä niitä oli 39. Tuomari taisi alkuun pudottaa jo muutaman, hirmu tarkkaan hän katseli kaikkia, kuten muutenkin arvostelut olivat kyllä perusteelliset! Sitten hän käski minun, toisen nuortenluokan koiran (sen voittaneen) jäädä seisomaan, ja muutaman muunkin, en vaan muista että kenen. Sitten hän juoksutti niitä muita jäljelle jääneitä ringissä. Myö ihmeteltiin että what is happening? Kehiskin oli ymmyrkäisenä, ja nauratti kun Satukin ohijuostessaan sanoi, että pitäiskö teidänkin juosta? Me vaan että ei kun käskettiin että: stay! No, sitten tuomari taas kiersi kehää partaansa hieroen (joojoo, hieroi se) ja pudotteli koiria pois. Me vaan seistään....sitten aloin jo toivomaan että äläkatomeitä äläkatomeitä :D Kun vaikutti että jos hän katsoi, niin sitten putosi. Kovasti hän mietti siinä lopussa ja sitten kaunis hymy huulilla tuli vähän olkiaan kohauttaen, että sorry, nyt putoatte. Ja me oltiin PN5!! Eli hitto miten hienosti Juupeli veti menemään ekassa erkkarissaan! Ja joo, ehkä olen vähän kummallinen, mutta minusta tämä oli taas jo kuin olis voittanut <3

Sitten sinne rop-vet kehään vielä Jecun kanssa, ennenkuin saatiin se aiemmin yritetty arvostelu. Juostiin Ninnin kanssa ympyrää, ja minun hämmästyksekseni tuomari ojensi meille veteraanien ROP-ruusukkeen! Aivan mahtavaa! Jeccu <3 Myöhemmin BIS-ROP-kehässä ei otettu jatkoon.

Jossain vaiheessa kun kävin vaihtamassa koirille pantoja ja hihnoja, aukaisin sen kevythäkin vetskan yläpuolelta. Juju kiipesi samantien ulos, ja Jeccu seisoi häkissä ja tuijotti edessään olevaa ovea :D :D  Meinattiin kuolla nauruun, ai mikä putkiaivouros??

Huikeat murmelit kasvattajaluokassa <3 Eihän me kauheen hienosti osattu olla, mutta yritettiin, hyvää harjoitusta ens kertaa varten, vai mitä? Saatiin kaunis arvostelu täältäkin. "Good type for all dogs, good homogenite. Good heads &size. Good presentation." Toki Myy olisi sopinut väriltään paremmin joukkoon, mutta Kirsin piti lähteä ja näin minä päätin :)



On ne nyt vaan ihan kauhean ihania, ja kattokaa nyt noita naamoja <3 Olen kyllä ylpeä koko porukasta, poissaolijat mukaanlukien! Jujua pitelee Petran sisko, minä olin apukäsinä jälkeläisluokassa.


Vielä kuvauspaikalta kuvat Jecusta ja Jujusta, ja esim. tässä näkee kyllä tuon hännän pituuden melko selkeästi.


Kuvista suuri kiitos Henna Mattila, Maria Ikonen, Kati Kontula ja Jenni Kouvalainen!!

Kommentit